torstai 28. helmikuuta 2008

Ja juoksu jatkuu!

Viime viikko menikin sit loppuun jalkoja hieman arastellen. Reidet ja lonkka oli aika hellänä juoksusta.
Torstaina oli normipäivä Tavastialla. 3 rankemman puoleista bändiä ja meitsi vahti monitoritiskiä. On se vaan kiva pulpetti työskennellä...
Perjantaina mentiin hyvissä ajoin tonteille ja ihmeteltiin kun Walesin ihmeet olikin jo tuupannu kamansa sisään. Niiden kiertuemanageri oli tosin laittanut pelin hetkeksi poikki, kun joku orkesterin jäsen oli lekurissa. Jaahas. Muutaman tunnin odottelun jälkeen tulikin sitten varmistus, että illan keikka on peruttu sairaustapauksien vuoksi. Asia kunnossa. Pensseli toiseen käteen ja imuri toiseen. Mikserit on nyt putsattu, räkit&päätteet imuroitu, lava täysin puts&clean ja Wahlsten kolvaili vielä kaupan päälle 13 mikkipiuhaa! Nyt kelpaa!

Lauantaina saikin heräillä pitkien unien jälkeen. Tai ei ne kauheen pitkät oo ollu moneen yöhön, kun toi meidän kissa (Vilma) on naukunu aika kovaan ääneen. Ilmeisesti sen pitäis saada joltain urokselta hieman vehjettä, notta tokenee. Se kun on löytökissa, niin ei oikein tiedetä onko se leikattu. Juoksuajan perusteella ei.
Taloyhtiön saunavuorollekkin kerettiin oikein yhdessä! Ei siis kissan, vaan rouvan kanssa. Ainoa virhe oli se, etten muistanu käydä ostamassa saunakaljaa! Perkele. Kyllä sapetti.
Saunan jälkeen lähettiin muutaman frendin kans yhdelle yksityiselle kerhohuoneelle lätkimään korttia. 10 pelaajaa ja parin kympän kierrokset. Voitin 2 ja tipuin 2 kertaa ennen palkintopallia. Siitä olikin sit kiva lähtee paikalliseen yökerhoon. En muista, koska oisin viimeks käyny kotikaupunkini yökerhossa??? Pubissa tulee käytyä nykyään ehkä 1-2 kertaa kuussa. Enemmän mua hämmensi kuitenkin se, et mitä helvettiä Putron Ville teki siellä..???!!! Jos mä kävin siellä ekan kerran asiakkaana (kerran oon ollu keikalla), niin hämmennys oli kova! Pilkun jälkeen pizzat kainaloon ja lähin oottelee, et rouva pääsis töistä, kun se piti nuorille nuorisotaloa auki koko yön.

Sunnuntaihan me pyhitetään lepopäiväksi. Eikö?

Maanantai oli ihan perus toimistopäivä. Aamulla tosin hieman liikuntaa.

Tiistaina kävin tekemässä ekan keikkani Broadway Finlandille, eli entiselle Starlikelle, joka yhdistyi Jonesin kanssa. Hyvä meininki tuntui olevan firmassa. Keikkakin oli hemmetin nasta! Eräs maamme suurimpia yrityksiä oli järjestänyt ulkomaisille työntekijöilleen hauskan päivän. En uskalla paljastaa kyseistä tapahtumaa (isompi tapahtumatuotantofirma ei varmaan diggais), kun oli se sen verran erikoinen! Mut hemmetin siistiä oli!

Eilinen meni akkuja ladatessa, veroilmoituksen tilkkeiden keräilyssä ja nettipokerissa.

Tänään heräsin, jatkoin lappujen keräämistä ja tein matkakorvauslomakkeet viime vuodelta.
Söin pienen välipalan, puin lenkkikamat niskaan ja kävelin 1,5km kirjanpitäjälle viemään lappuset. Siitä otinkin hyvän alkulämmön jälkeen varovaisia juoksuaskeleita, jotka päättyi n. 10km myöhemmin Siwan pihaan, josta hain hieman tonnikalaa ja raejuustoa. Jumalauta! Vedin 10km juoksulenkin alle tuntiin ja jos viime viikon huonoa yritystä ei lasketa, niin edellinen pidempi juoksulenkki (tai ylipäätänsä kuntoilu) on ollut vuonna 1995, jolloin lopetin lätkäveskarin urani!
Ekat 30min oli aika hankalaa, kun ei tahtonu löytyä sopivaa vauhtia ja juoksuasentoa, mut sen jälkeen tuntui tosi helpolta, eikä ollu mitään hengitys yms. ongelmia. Mäkin oon tupakoiva ja hieman ylipainoinen, joten oisin olettanut hieman hankalampaa lenkkiä. Ihan törkeen hyvä fiilis! Ainoastaan polvet, etureidet ja lonkat tuntuu aika kipeiltä. Juoksussa kuitenkin koko kropan paino on jaloilla, joten veikkaan isoimmaksi syyksi sitä. Tai sit väärää juoksutekniikkaa... Tiedä sit. Ens viikolla uudestaan!

Huomenna Tavastialle ihmettelemään jotain jenkkiräppäriä ja lauantai oiski taas vapaa!

-AUDIOLÄPÄN VAROITUS-
Robertolle sen verran terkkuja, et sä et tuu siitä Aura-audiosta pitämään sitten yhtään. Ellei niitä oo 3 päällekkäin ilman kulmaa. Etkä muuten sittenkään. Onnea vaan ja hyviä hermoja!
Se on sen verran susi laitos, et jonkun itseäni fiksumman (ja isommalla auktoriteelilla varustetun) pitäis laittaa koko järjestelmä pannaan. Koko maassa. Pahoittelut sitä jo ostaneille äänentoistoalan yrityksille.
Anyway, se on kyllä niin paska mun mielestä, etten suostu sillä enää vetämään.
-THE END-

keskiviikko 27. helmikuuta 2008

Miksi KAIKKI soundaa nykyään samalta

Jazmanautin blogista löysin linkin tänne.
http://www.wordmagazine.co.uk/content/why-records-do-all-sound-same
Erittäin lukemisen arvoinen teksti josta löydät vastauksen ja voit kelailla omassa päässäsi, mitä levyjä kuuntelet.

Ugh!

keskiviikko 20. helmikuuta 2008

Must on tullu...

urheiluhullu. Voihan perkele millaisen potkun sain persiille. Hynninen houkutteli mukaan juoksemaan toukokuussa Helsinki city run. 21km, elikkäs puolimaraton. No huhhuh... Alkoi ajatus houkuttaa!

Maanantaina kävin illalla salilla. Viime vuonna taisin käydä siellä 3 kertaa, joten jokainen kerta maksoi n. 80€. Heh. Tänä vuonna vois koittaa hieman tiivistää tahtia. Enhän mä siellä mitään pelkkää penkkiä tee, vaan tollaisen kuntopiirityyppisen harjoituksen. Kaikki lihasryhmät läpi kevyillä painoilla. Ja en, mä en rupee vastaamaan koiranleuoille paljonko nostan penkistä. En itseasiassa oo ees testannu, enkä aiokkaan. Puoltoista tuntia menee suunnilleen treeniin ja sit sauna päälle! Ai että!

Eilen aamuna heräsin ja päätin jatkaa. Taloyhtiömme alakerrassa on pikkuinen punttis, josta löytyy muutaman painon lisäksi kuntopyörä, soutulaite ja crossing-vehjes. 50 minuuttia hikoilua polttaa rasvaa aika hyvin! Sen jälkeen saakin syödä sit aamupalaksi vaikka hevosen. Ja on muuten aiheellistakin syödä. Muuten tulokset voi kuntoilun osalta olla aika huonot, jos tankkaus ei oo kunnossa. Toi on muuten ihan nerokas juttu, kun yön jälkeen kroppa on tehnyt pikapaaston ja ei syö aamulla heti mitään vaan lähtee samantien liikkumaan. Noin 30min jälkeen alkaa loppua elimistöstä polttoaine ja se ylimääräinen rasva alkaa palaa sen tilalla.
Oli niin päräyttävä kokemus, että kun Santtu haki mut lounaalle loistavaan nepalilaiseen (käykää ihmeessä!!), niin itku meinas tulla silmään! Ol hyvvää!
Safkan jälkeen kävelitiin Inter Sporttiin, josta mukaan tarttui ihka oikeat juoksukengät ja alusasu, joka siis pitää ihon kuivana ja lämpöisenä. Santtu aloitti varovaisemmin ja osti salibandymailan.

Tänään herättyäni vedin lenkkiasun niskaan ja lähdin kattomaan mitähän tosta juoksusta tulee... I-Podille laitoin tunniks hyvää rokkia ja suuntasin vajaan kilsan päähän pururadalle, joka tietenkin oli lumen peitossa ja jäätä alla. Sinnikkäästi kuitenkin vedin sen tunnin oman kuntoni mukaan. Juoksin siitä ajasta noin puolet, kun alkoi vetää reidet hapoille ja vatsanseudulla tuntua pientä pistoa. Ihan hyvä aloitus. Hapoille meno saattoi johtua jo siitä, että oon jo 2 päivää putkeen tehnyt tosi paljon reisien lihaksilla hommia, eikä kroppa oo siihen vielä tottunut. Huomenna pidän lepopäivän, kun pitäis mennä taas Tavastialle talonmieheksi.
Nyt rouvan kans shoppailemaan, syömään ja ehkä leffaan!

ps. tuntuuko musta siltä, että ystäväni, joiden linkkejä on tossa sivussa, ei päivitä blogejaan entiseen tahtiin?
Kun kerran ette soittele ja kysele kuulumisia (kukas sen ekan kiven heittääkään...), niin haastankin teidät päivittämään blogianne tiuhempaan. Sitähän varten nää on keksitty?

sunnuntai 17. helmikuuta 2008

Paleltumista ja monitorointia

Torstaina olin pitkästä aikaa Lauluyhtye Viiden kans keikalla. Kahden, tai oikeastaan kolmen vedon päivä. Eka veto piti olla tietojen mukaan teltassa, Hanasaaren uuden voimalan peruskiven muuraustilaisuudessa. Pärähdän mestoille ja kattelen, et missäs se teltta on? No ei oo. On vaan telttakatos ja ihan holtiton tuuli... Ois pitäny sittenkin ottaa pitkät kalsarit jalkaan ja talvitakkia niskaan. En sit ottanu. Tuuli ihan miehekkäästi, joten turvallisuus syistä jätin pa-pömpelit maahan. Yks mimmien langattomista kapuloista oli kaiken lisäks sökö, joten pientä lisäahertelua siinä kylmässä viimassa oli paikallaan... Otettiin mukaan 2 pikku settiä, koska heti pihavedon jälkeen siirryttiin sisälle vetämään muutama biisi lisää. Siirrettiin siis mikseri ja langattomat paikasta toiseen. Ite vedot meni ilman ongelmia, mitä nyt ois tarvinnu tuulisuojat mikkeihin pihalla, mut ei kaikkee voi muistaa eikä ihan kaikkeen voinu varautua...
Sisävedon jälkeen kamat kiireesti autoon ja hotelli pressaan, jossa oli joku isompi tapahtuma. Paikalla oli myös joku orkesteri, jonka vehkeitä saimme käyttää (kiitos!), joten vietiin vaan tiski ja langattomat mukanamme.
Paikalla oli n. 500-600 kutsuvierasta ja se laulukamasetti ei ihan riittänyt toistamaan acapulcolaulannan vaatimia nyansseja puheen ja mölinän yli. Kuitenkin kilpaillaan aika pitkälti samasta kaistasta puheensorinan kanssa. Järjetön kompressointi ja hanat kaakkoon varoen kiertoa. Sillä sai tällä kertaa informaation perille parhaiten. 5min keikan jälkeen olinkin jo valmis poistumaan.

Perjantaina vietettiin rouvan kans shoppailu&koti-ilta. Kävin viemässä stadiin mun etuasteräkin vuokralle, kun joku ameriikan höpöhöpöjätkä esiintyi stuidu 51:ssä ja riderin mukaan joku laadukas etunen vaadittiin. Sieltä suunnattiin itikseen, josta mukaan tarttui hieman levyjä, leffoja, paitaa ja kissalle helvetin moiset kasat ruokaa. Illalla himassa sit hyvää safkaa, herkkuja ja leffaa. Huippua!

Eilen oli taas kahden keikan päivä. Ekaks Amberian Dawn FME:ssä. Jouduin itselleni nykyjään harvemmin astutulle tontille monitoripäähän. Puolen tunnin vaihtoaika ja yamahan M7. Ekaa kertaa tein monitoreita tolla tiskillä, mut onneks oli Aksu mestoilla. Kun ei oo rutiinia tohon hommaan missä miksataan eri miksausta kymmeneen eri mestaan, niin meinas välillä mennä sormi suuhun. Loppujen lopuks selvittiin maaliin ihan kunniallisesti. Ei toi monitoripää taida sittenkään olla mun mesta.
Okei, piti antaa toinen mahdollisuus. Toka keikka oli Tavastialla, jossa käyn nykyään silloin tällöin "talonmiehenä". Wahlstenin kanssa oltiin kaksistaan ja haluamalla halusin monitoripäähän. 3 bändiä ja kenelläkään ei ollu omaa monitorijätkää. Heti kun on oikee työkalu (lue: Midas XL 250), niin toi lavamiksaaminen olikin ihan hemmetin hauskaa. Varsinkin kun kenelläkään ei ole muuta kuin kulmamonitorit. Amberianilla on solistilla ja basistilla langattomat napit, rumpalilla kuulokevahvistin ja muilla kulmat ja sidefillit. Joutuu tekemään aikamoisen kasan kompromisseja soundin suhteen, mikä vaikuttaa tietenkin balanssiin. Mut kun on pelkät kulmat, tai pelkät in-earit, pystyy aika paljon paremmin toimimaan bändin toiveiden mukaan. Arvostus hyviä monitorijätkiä kohtaan nous huomattavasti. Onneks tässä maassa on tyyppejä, jotka on erikoistunut tohon lavamiksaamiseen. Ne on sit oikeesti ihan törkeen hyviä siinä. Niillä on rutiini, kärsivällisyyttä ja nopea toiminta/ajattelukyky. Niiden kanssa on helppoa olla hyvä miksaaja, varsinkinjos bändi antaa siihen mahdollisuuden! :) Tästähän on moneen kertaan vitsailtu, et mistä löytyis tarpeeks hyviä bändejä, kun teknikoiden taso on niin korkea. ;)
Eilisessä keikassa oli sekin hauska ihmetys, että ekan bändin solisti pyysi laulunsa pois monitoreista checkissä ja sanoi laulavansa paremmin ilman oman äänensä kuulemista. Hän halusi kuunnella salia. Asia kunnossa, hoidetaan.

keskiviikko 13. helmikuuta 2008

Pientä päivittelyä

Iskee aika kova laiskuus, kun on vapaapäivä. Tai siis vapaapäivä ja vapaapäivä... Ei siis oo jostain syystä jaksanu päivitellä blogia. Rouvan vanhemmat lähti just meiltä syömästä ja rouva halus kattoo hetken nelosen g-piste ohjelmaa. Katoin sitä hetken ja halusin äkkiä pois. Omasta mielestäni mä oon aika avoin kaikelle seksiin liittyvälle puheelle jne., mut toi ohjelma sai mun karvat pystyyn. Tai ehkä enemmänkin semmoisen myötähäpeän aiheuttaman vilunväristyksen. Kattokaa ite ja tehkää omat johtopäätöksenne.

Niin siitä ruoasta! Ai että! Tuli blogattua (heh!) jostain lehdestä resepti, jota hieman mukaillen tein illan aterian:
-Reseptii-
Tonnikalaburgeri wasabi-inkiväärimajoneesilla

- 1 kpl n. 2cm paksuinen tonnikalapihvi per lätty ja laitat ne teryakikastikkeeseen marinoitumaan n. tunniks.
- Burgerin lisukkeeksi leikkaat ohkaisia siivuja punakaalia, valkokaalia ja porkkanaa. Maustat ne suolalla, pippurilla ja limellä. Pyöräytät ne ja jätät maustumaan.
- Majoneesia tarviit n. 2dl 4:ää burgeria kohti. Samaan kippoon majon kanssa lisäät sushi-inkivääriä (ite tein tuoretta inkivääriä riisietikkaliemi+sokeri marinoituna...) muutama ruokalusikallinen, hieman soijaa, wasabia oman maun mukaan tarpeeksi, limemehua ja hieman seesamöljyä.
- Jotain hyvää sämpylää (ei höttöisiä paskoja, vaan kunnon tavaraa!) hieman grillattuna. Voit hieman voidella pintaa...
No niin, kun kaikki ainekset on kasassa, niin grillaa tonnikalapihevjä n. 2min per puoli. Varo liikaa kypsyttämistä ettei se rupee maistumaan liikaa purkkiversiolta... Liha SAA jäädä punaiseksi sisältä.
Kasaa leivän päälle majoneesimössöä, kaalisekoitusta, pihvi ja lisää kaalia.
Lisukkeena toimii erittäin hyvin esim. nuudeli-kaali-porkkana-papu-paprikasalaatti. Laittele noita tuoreita aineksia sopivassa suhteessa kulhoon ja mausta suolalla, pippurilla, makealla chilikastikkeella ja sesamöljyllä.
Ruokajuomaksi suosittelen kuivaa valkkaria, kepua, vichyä, vettä tai oikeastaan ihan mitä vaan.
-Resepti loppui-

Näin ensimmäisen kerran perusteella pakko sanoa, et toi majoneesisysteemi toimi ihan järjettömän hyvin! Pitänee suositella tätä jonkun ravintolan listalle. Tai itseasiassa ei sittenkään. Tonnikalahan on vaarassa kuolla sukupuuttoon sushin takia. Katoin joskus taannoin greenpeacen tietoiskun jossa kerrottiin mitä kaloja voi syödä ilman huonoa omaatuntoa kalakannan tappamisesta. Tonnikala on erittäin isossa vaarassa, koska sen pyynti kohdistuu pääasiassa sushihommiin ja kalastahan ei siihen voi käyttää kaikkea. Paska juttu, onhan se ihan oikeesti helvetin hyvä fisu. Ruvetkaamme kaikki hieman säännöstelemään ja vaihdetaan se tonnikala vaikka mahtavaan silakkaan joka toinen kerta. Jookos..? Silakka on meitsin lempparikaloja myöskin! Anoppikokelas oli tehnyt viikonloppuna jotain elämää parempaa silakkarullaa, jossa oli täytteenä aurajuustoa ja piparjuurta. Kovasti ne sitä kehui, mut ei antanu mulle maistiaisia. Saatana. Mitäs pitää työskennellä viikonloppuna...

Viime perjantaina kävin tuuraamassa Häkkistä Giant Leap orkan keikalla Lohjalla. Juu, siellä surullisen kuuluisan Rosson yläkerrassa. Rossosta sai tällä kertaa ihan kypsänä kanaa, joten mistään talon tavasta ei vissiin edellisellä kerralla ollut kyse. "Liipparit" veteli hemmetin hyvin, hyvällä meiningillä, joten aika hyvältä kuulosti. Ammattibändi, ammattimeiningillä ja hyvillä biiseillä. Aika siinä. Nopee sisäänmeno ja poistuminen. Ylijyrä oli lamputtamassa ja oli taas kivaa olla ees hetki sen kans hommissa! Kesällä superdiscoa!

Lauantaina heräilinkin jo puolenpäivän nurkilla ja aamiaisen jälkeen rouvan kanssa kerettiin taloyhtiön saunavuorolle! Aivan mahtavaa! Sinne ei oo ollu tän parin vuoden aikana kauheen montaa kertaa asiaa. Edellisessä kämpässä oli siis sauna ja ihan takuuvarmasti myös seuraavassa. Saunanraikkaana lähin ajelemaan kohti Hyvinkään klubia, jossa esiintyis Amberian Dawn. Tää alkuvuosi on tehty pelkästään mulle uusia bändejä. Aika hassua.
Klubilla oli vastassa toi "ikisuosikki" kv2 ja dm1000. Ilouutinen oli se, että Hyvinkääsalin vastaava ääniteknikko, legendaarinen Seppo Airisto oli tulossa monitoreihin. Ja onneksi tuli. Seppo on nimittäin mahtava hahmo joka ei sorru tyttömäiseen hätäilyyn. Ei, vaikka kaukokaapelissa ei olisi monitorihaaraa ja ei olisi kuin 2kpl xlr y-haaroja. Prkl. Alettiin rakentamaan itsellemme isoa miinaa kaikennäköisistä adaptereista. Paras oli bassari monitoritiskiin ja sieltä direct outista erilaisten adapterien kautta kaukokaapeliin. Huh. Meni yhteensä 5h siitä kun tulin sisään naputtamaan tiskiin setupin, siihen että ravintolapäällikkö ilmoitti että baari on auki ja check on lopetettava. Jostain kumman syystä KAIKKI meidän erittäin arveluttavat splittaukset toimi ekalla yrittämällä ja saatiin vedettyä bändin kanssa jopa 1,5 biisiä. Bändissähän siis on rummut (2xBd, sn, 4xtom, pellit), basso, 2 kitaraa, kiipparit, kovalevyä 4ch ja solisti. Ekaa kertaa kuulin bändiä livenä ja aika kompromissimiksauksella joutui menemään. Silti kuulemma keikan jälkeen yleisöä oli soundista pitänyt... No huhhuh. Mentiin Sepon kanssa kyllä ihan ammattitaitojemme (ja sietokyvyn) äärirajoilla. Vedon jälkeen kamat nopeesti nippuun ja himaan. Uus yritys sit jossain kohtaa. Toivottavasti.

Sunnuntaina aikainen herätys ja backlinen haku 4:stä mestasta stadista. G-Agent merkkinen bilebändi Lappeenrantaan. Siellä oli paikallisen äs-ryhmittymän jonkin sorttiset kekkerit.Tuli sen verran kiire iltapäivällä (kukaan ei muistanu sanoa, et check pitää olla tehtynä 18.00 mennessä...) Tähtäsin perille klo 17, kun luulin, et aikaa on ainakin 21 asti. Ei ollu. Vetelin Häkkisen vanhalla presetillä (LS9) ja hetken arvottuani tiskin ulostuloja sain kaiken supattamaan ja bändin lavalle. 11 hengen orkesterin monitorointi voi olla välillä haastavaa, kun ei tiedä mitä kukakin haluaa. Tein kaikille sopivan balanssin ja päätin keskittyä salimiksaukseen sitten keikalla.
Aika uusiks meni asetukset, koska jokaisella miksaajalla on kuitenkin aina ihan oma visio soundista. Balanssikäsitys voi olla samantyyppinen, mutta ei ne hertsit vaan mee samalla lailla kaikkien korvissa. Eikä koskaan voi tietää jonkun toisen jätkän edellisestä keikkamestasta, lavamekkalasta, mikeistä etc. Siks tää ammatti onkin niin pirun mielenkiintoista.
Ainakin yleisöllä oli mahtavaa Krisse-shown aikana, kun kävin pihalla tupakilla (saatanan laki...) ennen ekaa vetoa klo 19.40., niin toisesta ulko-ovesta pamahti pihalle tuskin tolpillaan pysyvä neitokainen, oksentaen täydessä juoksussa, isolla kaarella. Ties heti, et jengi diggaa bändistä. :) Orkka veti ekan setin euroviisuhistorian komeimpia ralleja ja tokan setin enemmän tollasta r'n'b/soul meininkiä.
Kaikki sujui hyvin, vedon jälkeen ne laittoikin baarin kiinni (klo 22) ja käskivät jengin muualle jatkoille. Löin vehkeet nippuun aamua varten ja painuin pehkuihin. Joskus näinkin!

Maanantai menikin Lappeenrannasta poistumiseen. Terveisiä muuten Viltsulle ja Oksulle. Ette te oo ainoita Lappeenrannassa kävijöitä. Saatana.

Eilen oli jälleen uus bändi. Clifton Sextet on kitarapoppibändi, jota eggareiden rumpali Sampo on tuottanut levyllisen verran. Oltiin hieman väärässä paikassa, hieman väärän bändin kanssa, mut mukavaa oli!

Kuva on siis Suomen Säätytalosta, jossa oli puolustusvoimien tilaisuus.
Erittäin nasta ryhmä ja oikein hyvä meininki. Vaikka bändi oli treenannut biisit ihan erilaisiksi kuin levyllä,kun siellä piti oikeesti hissutella, niin hyvistä biiseistähän aina on musiikissa kyse. Se välittyi. Orkka muuten treenaa treeniksellä korvamonitorien kanssa niin, että rumpali kuuntelee omaa miksausta ja muu bändi yhteistä miksausta, jossa kitarat ja taustalaulut on levitetty laitoihin, solisti, piano ja basso on keskellä ja rummut siellä jossain. Helvetin hyvä kela! Tollai vois moni bändi opetella kuuntelemaan hyvää balanssia! Ottakaas oppia siellä treeniksellä! Samalla setupilla on aika perkuleen helppo tehdä keikkoja!

Pakko vielä sanoa, et tää kirjoittaminen on hankalaa ilman motivaatiovaikeuksiakin... Toi meidän Vilma osaa ottaa tilan haltuun! Kuva otettu macbookin omalla kameralla.

torstai 7. helmikuuta 2008

Hauskoja keloja

Jazmanautin blogista luin hauskasta ideasta!
Siis ideoi 5-10 kurssia, joille haluaisit osallistua, ja haasta viisi muuta jatkamaan meemiä. Koska kurssille on kuulemma kivempaa osallistua kavereiden kanssa, ota omalle kurssilistallesi mukaan yksi haastajasi kursseista, jolle haluaisit myös osallistua.
Ei muuta kuin ideoimaan:

1. Alastonta kokkausta alastomien kokkien kanssa
Tittelit pois, avataan sisimpämme kulinaristisille nautinnoille, jossa kukaan ei peittele reseptejään.
Vetäjinä Nigella Lawson ja Tina Nordström

2. "Saaks tästä?"
Käymme läpi todella pikaisesti Pro-Toolsin hienoimpia ominaisuuksia kuten audioraitojen siirtely hiiren avulla ja laulun hienosäätö autotunella. Sopii erinomaisesti lyhytpinnaisille, joilla on kuitenkin omasta mielestään sanansa sanottavana musiikkibisnekselle.

3. Rokuksi päivässä
Heräämme aamulla klo 07.00, pakkaamme aamupalan jälkeen perheemme autoon ja suuntaamme päiväkodin ja koulun kautta toimistoon mätänemään. Kuuntelemme Mutikaisen vittuilua vastapäiseltä pöydältä ja opettelemme nipistelemään sihteeriä äänettömästi. Lounaalla (lounasseteli 7,40€ sisältyy kurssin hintaan) pingispalloperunoita ja kanaviilokkia. Iltapäivällä yrityksen kvartaaliraportin mukaisesti joudumme poistumaan työpaikalta, tappiollisen kauden johdosta. Siwasta sixpäkki ja odottelemaan sohvalle ilouutisten kertomista perheelle.
Kurssi sopii oikein hyvin esim. musiikin parissa työskenteleville

4. Volvo B10/Scania 110-112 sielunelämä (pick one)
Tutustumme legendaarisen dieselmoottorin toimintaan ja ongelmatilanteiden ratkaisuihin.
Kurssin selvittäneille on valmisteilla jatkokurssi! Siinä selvitetään Kutter-korien lahoamisprosessia.

5. Hanoi Rocks tasohyppely alkeiskurssi
Seuraamme tähtikaksikomme jalanjälkiä 3 päivää ja yritämme pysyä perässä.
2. vuosikurssi käsittää viikon mittaisen kurssin, jonka jälkeen lopputyönä euroopan sisäinen lento, tullitoimenpiteineen.

Ja Jazmanautin kursseista haluaisin ilmoittautua "Ilta Mike Pattonin kanssa".

maanantai 4. helmikuuta 2008

Viikonloppu meni

Perjantaina olin miksaamassa Bellyssä Siiri Nordinin keikkaa. Keikka oli etukäteen jo loppuunmyyty, joten jengiä riitti. Hyvässä terässä oli myös ite orkka. Kuoppis rummuissa, Mitja bassossa, Jaakonaho leipoi kitaraa ja Siiri vokalisoi ja kitaroi. Erikoisempaa jazzahtavaa tradhenkistä poppia. Toimi mun mielestä hemmetin hyvin. Siiri otti jengin hyvin haltuun ja ainakin musta tuntui, et tää suomenkielinen kama istuu sille kuin leatherman roudarin käteen. Huippua!

Lauantaina heräiltiin ja alettiin valmistautua rouvan broidin häihin. Kirkossa rouva lauleskeli kauniisti Airin biisin ja tunnelma oli miellyttävä. Juhlapaikalla ruokapöytä notkui allekirjoittaneen lempiruokia, joten ei valittamista silläkään suunnalla. Vielä vähemmän oli valittamista illan orkesterista. Jiri Nikkinen trionsa kanssa. Voi luoja. Pelkkää ilotulitusta! En muista joranneeni ikuna niin paljon. Hyvällä boolillakin oli siihen ehkä rohkaiseva vaikutus... Mahtava ilta, onnea tuoreelle avioparille!

Eilinen menikin sitten kissan kanssa sohvalla makoillen. Pakko sanoa, että kun pitkästä aikaa sai katella telkkaria, niin JIM on aika mahtava kanava! Erittäin asiallista sunnuntaiohjelmaa!