maanantai 13. lokakuuta 2008

Kilsat ylös!!!

No huhhuh, mistähän alkais..? Jos sulla on aikaa, niin käy tekee popcorneja tai jotain, tästä tulee aika pitkä tarina.

Viime päivityksen jälkeen kävin siis pe 19.9. aamulla hakemassa viisumin ja siitä Soundataan ostamaan Waves MAXX BCL vehjettä. Se on siis rautaversio loistavasta Reneissance kompurasta, Maxx Bassista ja L2 limitteristä.
Siitä firmakisoihin miksuuttelemaan Pitkämön bändiä.
Kajauksen Immon kanssa pörrättiin siis pari päivää ja ihmeteltävinä olivat mm. munasillaan oleminen ja ruokaileminen, molemmat raitiovaunussa.

Seuraavana päivänä oli tarkoitus mennä aamusta golfkisoihin, mut katsoin parhaaksi nukkua kuitenkin hyvät unet ja heräillä rauhassa rouvan kainalosta. Sitäkään ei liian usein pääse tapahtumaan.
Siitä Karin varastolle hakemaan Pawen kans vehkeitä illan keikalle. Tilaisuutena oli siis Kerava kover nait. Esiintymässä Salosen Samin kasaama houseband ja vierailevia solisteja Keravalta lähtöisin olevat tyypit mm. Pekka Heino (Brother Firetribe), Jani Wickholm, Rouva, Elvis ja ketä niitä nyt on.
Oli hauska ilta ja tuli pitkästä aikaa vedeltyä stemmoja etupäästä. Kajauskin karautti paikalle, kun siltä oli keikka peruuntunut. Otettiin työn lomassa muutama drinkki ja jatkettiin aamuun asti hotellihuoneessa.
Kiitos kaikille mukana olleille! Ens kerralla sit vaikka vierailijaksi vaikka se Lohkare...

Seuraavalla viikolla laitettiin firma pystyyn. 5 by 5 OY sai nyt virallisen hyväksynnän. Ostettiin Sipilän Santulta Minor Music studio ja siitä tuleekin sitten mukava temmellyskenttä!
Firman osakkaita on mun lisäksi Matias Kupiainen, Kalle Keski-Orvola, Pawe Kurkela ja Perttu Vänskä.
Tarkoituksena oli siis perustaa uudentyyppinen yritys, josta löytää saman katon alta KAIKKI mahdolliset musiikkialaan liittyvät palvelut. Tästäkin lisää, jahka saamme homman kunnolla käyntiin.

25.9. oli hauska keikka Martinuksessa XL5:n kanssa. Akustisempi veto ja leppoisan harras tunnelma. Maxx Bcl:n limitteri paloi punaisella ja soundi oli mitä mainioin. Tosin mua ei ihan täydellisesti vielä vakuuttanut se L'acousticsin KIVA. Täytynee antaa vielä ainakin kolme mahdollisuutta.

26.9-28.9 Jyväskylä-Tornio-Oulu
Lauluyhtye Viisi, Optia Säästöpankki kiertueen eka osio.
Pankin asiakkaille suunnattu konsertti, jossa meidän lisäksi mahtava tanssiteatteri Minimi Absolut Finland shownsa kanssa.
Eka keikka meni yllättävän hyvin, vaikka pientä murhetta aiheutti mun kontolle sysätty äänenanto tytöille. Unohtelin välillä sen iPodin auki korviin ja kesken biisin lähti seuraavan biisin pianon pimputus mimmeile... No sori, ei tällä rahalla vaan saanu ketään muuta.
Torniossa pieni, kuiva sali ja sai ajella reippaasti reverbiä. Harmi vaan, että noissa Yamahan taskulaskimissa ei oikein oo laskentatehoa oikeille reverbeille. Pitänee mennä Bricanti-kauppaan.
Keikasta jäi mieleen n. 10min kestänyt palohälytys. Paikalle saapui oikein palolaitoksen könsikkäät kesken konsertin juttelemaan kovaan ääneen ja pääsivät näin ollen puuttumaan toiseenkin kertaan esitykseen.
Keikan jälkeen yllätykseksemme Huviretken välikyljys oli todella hyvää! Päivärytmi menee jotenkin niin, et aamulla liikenteeseen, matkalta aamupalaa, roudaus, check, veto, purku, ajo hotellille/toiseen kaupunkiin, lounas, selälleen/pari drinkkiä.
Yöllä tutustuttiin Minimiläisiin hotellihuonedoukkaloinnin merkeissä, joten nyt mentiin jälkimmäisellä vaihtoehdolla..
Oulussa alkoikin rutiini jo vaivata ja hommat meni hienosti. Illan ruokana, otin taas välikyljyksen. Toimi.

29.9. oli paluulento Oulusta stadiin. Mä jäin kentälle odottelemaan hetkeks aikaa, kun Kantonin lentoon oli aikaa reilu pari tuntia. Istuskelin osan aikaa loistavassa viinibaarissa, jossa oli yks tuttu baarimikko hommissa. Maistelin erilaisia viinejä ja söin maittavia tapaksia. Aivan loistoalku lomalle!
Seuraavana aamuna kone oli perillä 7.30 ja siitä alkoi sitten muutaman päivän ihmettely. Rohkeasti Karvosen Rikulta (KIITOS TUHANNESTI!) saaman mandariinikiinan phrasebookin kanssa paikallisbussiin ja kohti keskustaa. Juna-asemalla oli jokun jamppa joka halus vedättää länkkäriä ja tarjos taksimatkaa hotellille hintaan 80rmb. En ottanu sitä, vaan tolpalta taksi maksoi huimat 13rmb. Ton paikallisen valuutan kun jakaa 10:llä, niin ollaan tosi lähellä euroja.
Hotelli oli loistavalla paikalla, aivan metroaseman vieressä. Tällä alueella oli oikeastaan pelkkiä elektroniikkaliikkeitä ja vain muutama ruokapaikka.
Ihmetellessä menikin oikeastaan koko viikko. Kaikkea mahdollista tuli syötyä mm. käärmettä (ihan törkeen hyvää!), skorpionia ja heinäsirkkoja. Vetelin siis kaikkea ennakkoluulottomasti ja hyvällä menestyksellä.
Päivät kävelin ympäri kaupunkia ja hikoilin. Ilma seisoi ja lämpöä n. 33 astetta. Paikallinen kulttuurikin ihmetytti. Tyypeillä ei oo mikään kiire mihinkään, kunnes paikalle tulee metro, hissi, tai mikä tahansa muu tapa liikkua. Silloin nimittäin liikutaan ja liikutaankin sitten vahingoista välittämättä. Esim. metroon tungetaan väkisin sisään, vaikka edelliset ei olis ees päässy vielä ulos. Ja ruuhka-aikana ne vehkeet tungetaan AIVAN täyteen.
Pääsin hemmetillisen säädön jälkeen pelaamaan golfia. Soitin varmaan kymmeneen golfklubiin, mutta eihän siellä kukaan puhunu englantia, niinkuin ei muuten missään muuallakaan. Sit jostain ne kaivoi eräällä klubilla jonkun hahmon, joka puhui auttavasti enkkua. Pelaaminen onnistuisi hulppeaan hintaan ja jostain kaupungin laidalta lähtis vielä bussikuljetuskin. Eihän se ihan niin helposti mennyt. Se metroasema, jonka vieressä olevasta hotellista se kuljetus lähtisi ei ollutkaan oikea. Heidän ilmoittaman aseman läheisyydessä ei ollu ku kasvimaata. Ei mitään hotelleja. Uus soitto ja tieto, että se metroasema onkin kaupungin toisella puolella. Sillä lailla. Onneks sieltä lähti vielä aamupäivällä toinen kuljetus, niin pääs perille. Perillä odottikin suurempi resortti, jossa oli kolme 9 reikäistä kenttää. Vuokramailoiksi sain jotkut ihme kepit. Kyllä niillä pelas, mut aika haikeesti. Kaiken lisäks sai pelata yksin caddien kanssa. Hassua, huippukenttä aivan tyhjillään. Tonne vois vaika majoittautua, mikäli se on kohtuullisen hintaista. Joku Holiday Resort se oli...
Ostin uuden pokkarikameran (Lumix LX3) ja tuli räpsittyä muutamia kuvia. Laittelen kuvia ja videopätkiä, kunhan ne saan muokattua pienemmäksi. Kamera on niin uus, ettei siihen löydy vielä tukea RAW-kuville OSX:lle...

Paluulento oli viime sunnuntaina ja kerkesin nukkua himassa pari tuntia. Ei oo kerenny kauheesti rouvaa näkemään viime aikoina...

Maanantaina aamulla junaan ja kohti Joensuuta, jossa jatkui toi Optiarundi. Matkalla oli kaikenlaista harmia, kun jostain syystä autosta hävis jarrut! Päästiin kuitenkin perille ja alettiin kasailla kamoja. Käytettiin talon nostimia pa:n kanssa, kunnes toisen puolen nostin ei jaksanu nostaa settiä kattoon. Noh, avitettiin hieman käsillä ja sit se alkoikin nousta. Pyysin talonjätkää laskemaan nyyttiä hieman alemmaksi, jotta saan sen kaapeloitua. RYSKIS! Sit tuli koko paska maahan asti! Ei pitäny nostimen jarru. Onneks kukaan ei ollu alla ja henkilövahingoilta säästyttiin. Ei siinä muuta kuin uus yritys ja stereot groundstackina.
Vedon jälkeen etittiin huoltoasema ja ostettiin jarrunestettä, kun oli vähissä. Se tuntui tepsivän, joten sillä tais selittyä hävinneet jarrut. Ketut.
Aamulla kun oli tarkoitus lähteä, niin eihän ne jarrut toiminu taaskaan. Siitä sit ettimään huoltoa ja pakko sanoa että Joensuussa oli aika huono palvelu huollon suhteen. Kukaan ei oikein halunnut auttaa. Kello tikittää ja pitäis olla jo Kuopiossa... Sitten plan B ja soitetaan johonkin vuokrafirmaan ja haetaan 2 pakua. Toiseen mimmit ja toiseen vehkeet. Samasta firmasta löyty myös korjaamo, sellainen Kummelileffasta tuttu pimeä, vuonna 75 siivottu pärnäsen korjaamo, jossa oli kaikki bridgestonen ja würthin tissikalenterit viimeisen 30 vuoden ajalta. Mut perkele, se seppä soitti lentorahtina uuden jarruletkun ja seuraavana aamuna oli auto haettavissa. Hyvää palvelua! Autojen vuokra yhteensä 140€ + naftat, ei paha.
Keikkakin saatiin tehtyä komeesti, kun Kuopion musiikkikeskuksen huippu henkilökunta auttoi meitä. Olivat mm. tiputtaneet talon pa:n, jotta saatiin oma setti roikkumaan. Kiitos vielä avusta!
Illalla heitettiin toinen autoista Kuopion Junnulle, joka palkattiin ajamaan se takas Joensuuhun, kun mun pitäis lähtee välipäivänä stadiin parille eggarikeikalle.

Heräilin keskiviikkona ja lähdin kohti Kuopion toria, josta lähtis bussi kohti lentokenttää 50min ennen lentoa. Odottelin siinä ja bussia ei näy. Katon vielä kerran lippua ja kyllä, kaikki on oikein. 8.10.klo 13.25 Helsingistä Kuop... VOI PERKELE!!!! Olin buukannu väärinpäin ton lennon! Iski nimittäin aikamoinen paniikki, kun kahden tunnin päästä pitäis olla Helsingissä. Soitto Finnairille ja hvyän palvelun jälkeen sain vaihdettua lipun pienellä korvauksella. Onneks seuraava mahdollinen lento oli jo 14.40, joten ehdin sillä mainiosti. Kauhee tsägä!
Taksilla Levykauppa Äxään, jossa olis Egotripin lyhyt veto.

Sieltä Kuudennelle Linjalle, jossa illalla esiintyy The Trippers. Harvakseltaan keikkaileva yhtye, joka soittaa hämmentävän autenttisesti Egotripin biisejä.

Checkissä pientä säätöä talon vehkeiden kanssa (juu, ei ollu eka kerta).
Keikka meni ihan kivasti ja mä lähdin heti vedon jälkeen kotio, jotta sai olla ees hetken rouvan kanssa.

Torstaina aamusta ajoissa ylös, takas lentokentälle ja Kuopioon. Sieltä musiikkikeskukselle pakkaamaan auto (jonka Mika haki Joensuusta huollosta välipäivänä) ja kohti Iisalmea. Jarrut toimi hienosti.
Iisalmessa vehkeet nopeesti pystyyn ja sit jäi jopa ihan hetki ylimääräistä aikaa hoidella menneitä sähköposteja etc.
Keikka meni todella hyvin ja hyvä niin, koska nyt oltiin järjestävän firman kotikentällä.
Kamat autoon ja illalliselle, niinkuin tässä on ollut tapana. Iisalmesta ei vaan löytyny muuta avoinna ollutta ravintolaa kuin Rosso. Virhe. Ei se vaan voi olla totta, et vaikka tilaat 3 eri ruokaa, niin yksikään niistä ei maistu miltään/on tehty väärin. Mä en vaan ymmärrä.

Perjantaiaamusta kohti Kajaania, jossa olis rundin vika keikka.
Vastassa Kajaus ja muita talon hahmoja, hyvällä fiiliksellä. Setti pystyyn ja kiinalaisen kimppuun. Siis ruoan.
Veto pois kuleksimasta, skumpan kilistelyä, kamat autoon ja Iisalmeen yöksi.
Illalliselle mäkkiin ja koisimaan.

Lauantaiaamuna lähettiin kohti kotia jo klo 9. Mikalla oli toinen keikka illalla ja mun piti ehtiä varpajaisiin.
Ehdin komeesti ja sitten saikin viettää mukavan illan hyvässä seurassa, nauttien loistavaa ruokaa ja juomaa!

Eilinen menikin sitten aavistuksen raukeissa tunnelmissa sohvan pohjalla. Rouvan kanssa! Parasta.

Nyt pitää lähteä kohti Sirkus Finlandia telttaa, jossa olis Egotripin 15v juhlakonsertti.

1 kommentti:

Jazmanaut kirjoitti...

"Checkissä pientä säätöä talon vehkeiden kanssa (juu, ei ollu eka kerta)."

Onneksi et ollu kuulemassa Epun kiroilua seuraavana päivänä :D

Noh semmosta se välillä teettää.