keskiviikko 2. heinäkuuta 2008

Sillä lailla

Jaahas, paljon on taas tapahtunut. Puretaas pään sisältö kronologisessa järjestyksessä ja livetään siitäkin vastuusta. Saakelin Tipi, kun muistutti, etten oo päivittänyt blogia aikoihin... Tää on sit Sulle!

Eggarikesä alkoi 6.6. Kivenlahtirockista ja sehhän meni ihan kivasti. Palomäki oli kesän ensimmäinen monitorijätkä ja ilmeisesti se pärjäs siellä mainiosti. Saispa sen takas näihin hommiin...
Vedon jälkeen paineltiin loistavaan Rotterdamiin ja sieltä Virginiin kattelemaan Olavin keikka. On se Rööninki kova jätkä.

Seuraavana aamuna (7.6.) olikin sit Luxissa kässäreiden kans kanavien tarkistus klo 11, josta paineltiin Riksuun johonkin ratsastuskilpailuun keikalle. Oli jonkin verran odottelua, joten orkan kans hieman rentouduttiin boolin ja auringonoton merkeissä. Loppujen lopuks itse keikkaa oli kattomassa bout 10 ihmistä ja niistäkin 6 istui 50m päässä "lavasta", jonka isä oli tehnyt puusta.
Sit paineltiinkin jo kiireellä Luxiin keikalle firmabileisiin, jossa törmäsin vanhaan soittokaveriin Kaitsuun. Kiva keikka ja himassa olin jo ennen klo 23, vaikka takana oli 2 keikkaa. SIllä lailla.

Sunnuntaina 8.6. aamusta Keravasaliin, jossa oli Kerava Jazzin päätöspäivä. Ekana hieno quartetti veteli Charles Mingusta ja mä koin herätyksen!
Toka "orkka" oli improvisoitua älämölöä. Viulu, lyömäsoittimia ja ihmisääntä. Tuli sit ajeltua villiä autopanorointia, säröä, flangeria ja phaseria siihen ihmisen päästämiin ääniin.
Illan päätti Jukka Gustavson-Raoul Björkenheim quartet.
Hauskaa, helppoa ja kivaa.

Seuraava viikko olikin hieman rauhallisempi, kun rouva oli lastenvahtina leirillä koko viikon. Se menikin golfin ja löhöilyn merkeissä torstaihin asti, jolloin oli lauluyhtye Viiden keikka Painobaarissa. Hieno meininki ja loisto keikka!
Okei, tulihan sitä käytyä kattomassa ikisuosikkiani Joe Lynn Turneria ja Graham Bonnettia. Voi luoja missä vedossa Turner oli! Ja Miki veteli helvetin hyvällä soundilla ulospäin! Ei kysyttävää!

Perjantai 13. päivä ei osoittautunutkaan ongelmaiseksi. Mentiin klo 10 lautalla Suokkiin, jossa oli Huban kanssa firmakisakeikka. Checkin jälkeen haettiin brunssi/tapas välineistö ja suunnattiin nurmikolle ottamaan aurinkoa.
Keikka oli jo klo 17, joten taas pääs ajoissa himaan. Jos ette vielä viime kesänä lukeneet näitä allekirjoittaneen avautumisia, niin ottakaa nyt hyvät ihmiset haltuun toi Huba. Sielukkaampaa soulia et löydä, ellet kaivele 70-luvun levyhyllyjä. Etkä aina silloinkaan.

Sunnuntaina otin yllättävän äkkilähdön kohti provinssia. Oli pakko nähdä Foo Fightersin keikka. Kannatti keikan puolesta lähteä, vaikkei niiden etupään jätkältä ihan lähteny bändin tasolla. Onneks se tuli kuitenkin sen verran lujaa, et pysty nauttimaan täysin siemauksin. On se vaan ehkä maailman paras livebändi...

Maanantaina tultiin liian täydessä junassa kotia kohti, kävin nopeesti nukkumassa parin tunnin unet ja suuntasin stadikalle kattomaan toista ikisuosikkia Bon Jovia. Ihmeteltiin kun ameriikan pojat olivat päättäneet näyttää suomalaisille, missä menee 2000-luvun äänentoistoteknologia. Siellä oli 114 kaappia Trap5:ttä. Hehheh. Takakaarteen kaljabaarissa oli ehdottomasti paras soundi.
Sieltä piti mennä suoriltaan himaan, mut rouva olikin frendiensä kanssa baarissa Tallinnan reissun jäljiltä. Pilkkuun astihan se meni.

Juhannuksena olikin sit taas eggarihommia. Perjantaina Himokselle, jossa oli Tehtaan B-tiimi vastassa. Ja oli muuten meidän toisen kesäpojan, Kurvisen eka keikka monitoripäässä.
Hommat meni hienosti, vehkeet huippuvireessä ja orkkakin kovassa terässä. Ei kysyttävää. Uusi etupään tuttavuuskin tuli vastaan. Mahtavaa!
Vedon jälkeen ajeltiin Tampereelle yöks, kun seuraavana aamuna olis klo 11 load-in RMJ:n stagelle.
Osa orkasta lähti kattelemaan futista johonkin baariin, mut me tultiin Kurvisen kans selälleen hotlalle. Kannatti.

RMJ... Noh, tästä vois kertoa paljonkin.
Teknisessä mielessä kaikki sujui mallikkaasti. Ei se kauheen paskasti voi mennä, kun on sellaiset sepät hommissa. Kiitos vielä!
Mut sit se muu... Miten vitussa joku kelaa, et orkesteri, teknikot ja talon teknikot/stagemanagerit/lavatassut jaksaa tehdä työpäivän, jos eväänä on vettä ja juustosämpylä!! Häh!? Sedu, herätys! RMJ on nauttinut jo vuosia hyvää mainetta takahuonetarjoilun puolesta, mut hei haloo! Säästö alkaa S:llä? Toi oli mun mielestä ihan puhdasta vittuilua.
Onneks kotimatkalla käytiin Humppilan lasissa, josta saatiin pizzaa, burgereita ja leikkeitä. Humppilan lasissa ei menty "RMJpohjalta".
Illalla kun päästiin stadiin, niin rouva tuli isukkinsa kanssa hakemaan mut Emäsaloon mökille. Oli aivan mahtava ilta hyvän ruoan, juoman ja saunan parissa. Ja seurakin oli mitä mukavinta. Kiva päätös jussille!

Maanantaina Tavastialla talon jätkänä ja orkkana MGMT. Tein niille monskut ja en muista diggailleeni niin paljon ikiaikoihin! Voi luoja mikä bändi! Sellainen Pink Floyd meets Motown. Todella härö bändi. Levyyn verrattuna huomattavan luomu ja Karisalmen sanoja lainatakseni "aivan mahtavaa, kun ei tiennyt mitä seuraavaksi tapahtuu, ei kai tienny orkesterikaan".

Keskiviikkona taas sama mesta, mut olin etupäässä ja lavalla legendaarinen singer-songwriter jenkeistä Bonnie "Prince" Billy. Hienoa meinikiä Nashvillehengessä. Oli kiva vedellä.

Torstaina kävin hieronnassa ja korvakynttilähoidossa, kun rouva oli sellaisen ostanut synttärilahjaksi. Ai että kun toimi! Suosittelen tota korvakynttilähommaa kaikille. Se nimittäin kerää alipaineella kaiken skeidan veks korvista.

Perjantaina olin jotenkin ajautunut Rocksiin talkkariks. 2 bändiä, joista pääbändiä, Firenotea miksasi Huikka ja se kyllä veteli törkeen hyvin! Mä miksasin sen Mänttäläisen meteliorkesterin, joka avasi illan.

Lauantaiaamuna olikin aikainen lento Ruotsiin, johon lähdin tuuraamaan Viltsua öögien monitoritontille pitkästä aikaa. Matka johti Borlängen kaupunkiin, johon oli rakennettu kaupungin keskustaan n.15000-20000 hengen festarit! Oli hieman jännitystä ilmassa, kun ei oo tullu tehtyä tota tonttia vuosiin ja ymmärrettävästi rutiini oli hieman hukassa. Vaihtoaikaa oli kuitenkin reilu tunti, joten jäi 20min ylimääräistä aikaa panikoida ennen keikkaa. Karri ja Mehti oli backlinereina ja Tumppia tuurasi etupäässä Kirvesmäki. Ei se niihin kundeihin kaatunu. EIkä varmaan muhun, koska ekan biisin jälkeen Jussilta tuli toive nostaa riden puoleista överiä. :)
Oli tarkoitus hieman doukkaloida, mut Waspin kattelun jälkeen lähin heittämään reppua huoneeseen ja nukahdin golfin katteluun...
Sunnuntaiaamuna olikin herätys jo klo 06, koska sielt oli se reilu pari tuntia ajoa Arlandaan.
Kerkesin käydä himassa suihkussa ja sit pitikin lähteä Tavastialle teknikoimaan Tuska jatkoklubille. Siel oli Blake ja niiden teknikoina hörhöili Kride ja Antti. Mahtavia hahmoja! Illan avasi Judas Priest tribuutti ja oli pakko käydä kuuntelemassa tuvan puolella, kun Wahlsten näytti kuka on tän maan kovin hevimiksaaja. Ei mul ois varmaankaan pokkaa vetää sellaisella soundilla, mut ei kysyttävää.

Maanantaina piti olla viel hämiksellä, mutta sain Olavan tekemään sen päivän. Muuten ois tullu 11 päivää putkeen hommia. Rouvakin lähti eilen viikoks Bulgariaan Iran kanssa, joten oli ihan kiva viettää vapaapäivä himassa. Tosin siitäkin meni osa työntekoon ja golfiin...

Eilen lähettiin vitosten kans Savonlinnaan keikalle. PA:na oli tollaseen lauluyhtyehommiin oikein sopiva EV:n läjä (2x18" ja 2x12"+pilli puolellaan).
Vaikka sitä kuinka hieroi, niin sellasta kuulasta laulusoundia ei saanu aikaan mitenkään. Noh, läpi meni.
Vedon jälkeen ajeltiin yöks Imatralle, koska sieltä lähti tänään aamulla kyyti Lappeenrantaan, josta lähtee IBBF laiva, jolla mennään takas Imatralle. Häh?
Mun pitäis olla vielä illalla eggareiden kanssa Tulisuudelmassa keikalla ja check ois klo 19. Laiva on Imatralla satamassa klo 16, joten siks jätettiin autot sinne, et pääsee kaahamaan asap. Kiire päivä. Hyvin ehtii....

Huomenna eggareiden kans takas Imatralle (jep jep), sieltä pe Kuopion henkkaan ja la Sysmän Pajularockiin. Pe ja la pääsis vielä harrastamaan kolopalloilua, joten aika tappiin vedetty viikko tulossa.

Sillä lailla.

Ei kommentteja: