maanantai 30. heinäkuuta 2007

Viikkoraportin aika

Meni koko viimeviikko aikamoisessa härdellissä, joten ei jaksanu/ehtiny kirjoitella. Varsinkin kun kotimaisten hotellien internjet palvelu on todella mallikasta...
Viikkoraportti sisältää aika paljon audioläppää ja pientä piipitystä siitä, kun kaikki 4 keikkaa tehtiin törkeen pienillä lavoilla, eli crash pelti oli max metrin päästä solistista...

Ke 25.7. Murphyn lakia stadissa...
Heräiltiin aamu 7 aikoihin rouvan kanssa Yyterin kylpylästä. Aamusauna ja aamupalalle. Siitä ajettiin Tampereelle hakemaan Junnu kyytiin ja Keravalle Lahden Karin varastolle. Pakko muuten sanoa, et Poriin on huomattavasti nopeempi reitti ajaa Tampereen kautta. Melkein puolet matkasta motaria ja 11-tie on suurimmaks osaks 100:n rajoitusta...
Yllätysyllätys varastolla ei oltu meidän settiä pakattu, joten piti sekin ite taas laitella. Meidän piuhacaset oli purettu etc... Samaan aikaan pihalla oli vielä heviarin tekniikka hakemassa vehkeitä ja säätö oli kova. Illan keikkapaikkana on Dubrovnik, jossa mun mielestä pitäis olla ainoastaan jotain akustista soitantaa, maltillisella volumella. Sinne on aika mulkku roudaus, eikä bussilla oikein järkevästi pääse, ellei sit haluu tukkia koko Eerikinkatua, joten päätettiin viedä kamat pikku kuorkilla. Päästiin lähtemään hieman myöhässä liikenteeseen ja edessä oli vielä backlinen haku bussista. Bussi oli Leppäsuon hiekkakentällä, mut avaimethan oli luonnollisesti solistilla... Onneks se asuu ihan vieressä ja oli kotosalla.
Dubrovnikissa piti olla ainakin 2 aputassua, mut ei ollu ku 1. Jep. Kamat nopeesti alas ja mä vein kuorkin parkkiin. Pääsen takas, niin kamat olikin jo alakerrassa.

Siitä alkoikin aikamoinen tetris... Koko tekniikkaryhmällä alkoi verensokerikin jo tipahdella, kun kaikki energia oli menny aamun sekoilussa. Tilanne haltuun toasteilla ja kahvilla.
Piti oikeesti kelata ja tetsata, et kaikki vehkeet mahtuis tupaan jotenkin. Niin ja yleisökin...

Pientä ongelmaa oli siinä, kun varastolta otettiin vehkeet ominpäin, niin otin pääteräkiksi Nexon Geo-S räkin vaikka räkit rakentanut Kurvinen sanoikin et kyl se käy. Siinä oli vaan sellanen ongelma, et kaikki prossujen sensevalot (haistelee signaalia) vilkkuivat ja samalla vilkkuivat protectleditkin... Jotain hassua se tekee soundille. Jotain hassua tekee soundille myös toi mökki. Vaikka miten muljutti eq:lla pois komotusta ja kiertoa, niin ei oikeastaan mitään tehtävissä...
Keikalla vetelinkin ekan biisin aikana eq:n suoraksi ja ruuvasin sit vast asioita pois. Vitutti ihan saatanasti, kun on tupa täynnä ja bändillä helvetin hyvä meininki, niin joku saatanan pelle huutaa baaritiskin toisella puolella (sellaisen lipan alla...) tarjoilijalle naama punaisena et "tehkää nyt saatana jotain, kuin mikseri ei oo tilanteen tasalla! Laulu ei kuullu ja sanoista ei saa selvää, sellaista kauheeta mössöä!" Ensinnäkin, se herra oli aivan oikeassa. Ei sinne lipan alle mitään kuulukkaan, varsinkin kun seinäpinnat heijastaa kaiken muussiksi jokatapauksessa. Toisekseen, herra oli aivan oikeassa mikserin laadusta. Soundcraftin K2 on hieman aikansa elänyt, onneksi oli mukana tupla virtalähde, kun toinen niistä piti sellaista kahvinkeittimen loppuryystön tapaista meteliä. Onneks sekin huomattiin checkissä... Huusin hänelle takaisin, et miksaaja on niin paska et sille pitää antaa potkut, mikserissä ei sen sijaan ole toistaiseksi ongelmia.
Keikka meni kärvistellessä ja vedon jälkeen nopea kamojen purku. En muista et vichy ois lentäny ihon läpi ikinä niin vahvasti.
Kamat kuorkkiin ja siitä bussille pakkaamaan. Kaaduin aika suoriltaan sänkyyn, kun sain eka auton varastolle...

To 26.7. Savonlinna (taas)
Heräsin aamulla ja lähin palauttamaan loman ajaksi (!) vuokraamani auton stadiin. Oli kyl kiva vedellä "omalla" autolla noi lähikeikat, kun oli melkein 2h nopeemmin selällään, kuin jos olisi tullut bussin kyydissä stadiin ja sieltä taksi himaan...
Haettiin matkalla varastolta toinen pääteräkki ja sit siitä Savonlinnaan. Matka tuntui kestävän ikuisuuden, varsinkin kun oli aivan saatanan kuuma ja hiostava ilma. Matkan ajanviete oli tällä kertaa kortin pelaaminen. Ensin pelailtiin casinoa 2€ kierrospanoksilla, mut Kuoppala osas huijata jotenkin kaikkia (sil oli jokaisella kierroksella pata-2 ja ruutu-10 + ässät), niin yht´äkkiä sil ei ollutkaan enää peliseuraa. Kävin vaihtamassa huoltiksella 10-sentin pötkylöitä pelimerkeiksi ja siitä lähtikin texas hold´em turnaus. Otin pikkaisen hävittyjä rahoja takaisin. :)
Perillä meitä odotti jälleen kerran törkeen mukava henkilökunta ja Reino-Audion pa. Me vietiin kaikki muu ite paitsi pa ja kaukokaapeli. Ois pitäny viedä se kaukokaapelikin, kun niiden viuhkan liittimet oli ihan hapettunu, mutkalla ja jonkinmoisen hiekkaryönän peitossa. Se seppä sai tuhottua meidän lavarasiasta yhden liittimen, kun yritti väkisin tunkea mutkalla olevaa liitintä sisään... Piti myös tehdä erikoisratkaisu, kun solistin kanavaan tuli joku mystinen napsuminen ja signaalin katkeaminen lavanpäähän. Etupään signaali oli mulle ihan normaali, mut ilmeisesti vika oli niiden monitorihaarassa. Y-piuhalla pystyy pelastamaan paljon.
Keikka oli ihan kiva, tosin eihän mulla paljon taaskaan ollu hommia, kun miksattavia kanavia ulospäin oli bassari, basso ja laulut... muut tuli vähän liiankin kivasti lavalta.
Vedon jälkeen kamat nopeesti bussiin ja yöpymään parin tunnin ajomatkan päähän Joensuuhun, kun oopperajuhlien takia ei löytynyt majoitusta bändille.
Matkalla otettiin maisemakuvia

Syötiin Junttipiirakkaa

Ja kaikki i-Podin omistavat soittivat vuorotellen kappaleita! Oli hemmetin nasta matka!
Päästiin Joensuuhun aamulla kuuden jälkeen ja respassa olikin kiva yllätys! Yöpäivystäjä kysyi haluanko savullisen vai savuttoman huoneen. Sanoin et haluaisin internet yhteydellä varustetun huoneen. Noh, kaikki ne huoneet jossa on langallinen, maksuton netti, olikin jo täynnä mutta langaton 15€ maksava yhteys löytyisi. VITTU! Minkä helvetin takia, jotkut toiset saa sen ilmaiseksi, mutta toiset saa maksaa siitä toudella luotettavasta homerunista sen 15€? Valitin Kimmelin respaan vielä seuraavanakin päivänä, sanomalla että tämähän on kuluttajasuojalain vastaista, mut ei auttanu.

Pe 27.7 Joensuu
Muutaman tunnin unien jälkeen (jo varmaan 25. yö melkein 30 asteisessa huoneessa...) lähdin kaupungille tallustelemaan. Orkka tuli kans hengailemaan ja käytiin safkalla ihan ok kiinalaisessa. Sieltä suoriltaan roudaamaan. Onneks ne on saanu luvan käyttää keittiön lastauslaituria, kun bussilla ei pääse sitä luiskaa alas kellarin lastauslaiturille. Apukäsiäkin oli kokonaista 1 kappale... Nopeesti kamat kasaan, tai no... Runkkasin ainakin tunnin verran etufillejä ensin pa:n kylkiin superclampeilla vain todetakseni et ei toimi. Sit laitoin ne lavan eteen keskelle talon trussia, mut ei lähtenytkään pystyasennossa. Käänsin (nexo ps8) pillit monitoriasentoon ja sit sai ne oikeaan asentoon. Otin näille loppuviikon keikoille yläkerroiksi M3 pitkäheittokaapit. Ne aukeaa 35x35 astetta, joten ei tarvitse miettiä seinille roiskimista. Checkissä sai tänään ajella jo lähes koko bändin stereoiden kautta! Mahtavaa! Soundikin oli ihan kiva.
Keikan aikaan joku rouvashenkilö tulee antamaan palautetta. Sen mielestä lavan edessä ei kuulu laulu yhtään, mut heti kun tulee taaksepäin, niin sit kuuluu. Romahdin ihan paskaksi. Vittu, kun hikisenä virkkaa niitä fillejä sitä eturiviä varten, niin sekään ei riitä. Kovempaa niitä ei pystyny ajamaan, kun niiden prossu vilkuttaa jo protectia...
Kävin siinä eturivissä itekki yhen biisin aikan ja mun mielestä ne fillit toimi helvetin hyvin. Mut mä en olekkaan kuuntelija. :) Vedon jälkeen kiitosta bändille ja soundille kävi antamassa Sari Kaasinen. Tuli hyvä fiilis.
Pikkaisen kamojen purkamista ja rahojen siirtämistä RAY:n tukemalle toiminnalle.

La 28.7. sukujuhliin Viitasaarelle
Aamulla bussin pakkaus ja päivän ekat vichyt läpi ihosta. Ollu kyl ihan järjettömän hiostava viikko.
Matkalla koitin hieman nukkua ja onnistuin siinä huonosti.
Perille päästiin aikataulun mukaan klo 17. Viitasaari on mulle aika tuttua seutua, kun muksuna tuli täällä pörrättyä kaikki kesät. Faijan puolen sukua asuu täällä pilvin pimein. Eli heinähommat, tupakan poltto ja kiljunkeittämisen salat on opittu täällä! :)
Taas hieman tetristä lavan koosta johtuen...

Checkin jälkeen saunaan ja uimaan. Oli ihan mahtavaa kun sauna on järven rannassa! Muutenkin hotelli Pihkurin tunnelma oli kohdallaan. Ruoka oli hyvää, huoneet ihan asialliset ja yleisökin näytti nauttivan keikasta!
Ennen keikkaa oli ihan mahtava tilanne! Noin 10 ihmistä tulee kättelemään ja esittäytymään mun serkkuina! Osan tunnisti vielä helposti ja osaa oon nähny joko silloin kun ite oli liian pieni, tai sit ne serkut oli pikkuisia. Keikan jälkeen tulikin sit pidettyä sukukokous ja vaikka sukulaisia olikin paljon, niin silti sai melkein jokaisesta muutaman tiedonrippeen niiden elämästä. Parin viikon päästä olisikin yhden serkun häät ja sinne odotetaan sukulaisia ja vieraita 120... Huh. Siitä tulee aikamoinen juttutuokio. Piäisköhän tehdä joku infolappu itsestään, sellainen cv jonka ne vois lukee ja kysellä sitten..? Vitsi miten hyvä idea! Pakko käyttää joskus!
Pilkun jälkeen olin jo menossa maate, mut Junnu ja solisti raahas mut väkisin jatkoille ravintolan viihdepäällikön asunnolle. Pelattiin minuutin verran autotallissa pingistä, jonka jälkeen mulle lyötiinkin jo mikki eteen ja piti kiekaista kotikaraåkessa Hetki Lyö. Sen jälkeen loppuyön juttelinkin rouvan kanssa, kun sille oli käyny pieni vahinko. Joku tyyppi oli kaatanu Keravalaisen Volmari Iso-Hollon allaspatsaalle pullollisen fairya ja siellä oli aikamoiset vaahtokarkelot. Rouva oli tietenkin halunnu mennä sinne ja frendi ottaa kuvia. Mitäs siellä pohjalla olikaan..? No lasinsiruja tietenkin. Toinen jalka pahasti auki.
Siinä naurettiinkin sitä, et kumpikin meistä olis toiminu ihan samoin aamu 4 aikohin. Tietenkin!
Seuraavana aamuna heräsinkin siihen kun bussikuski Ile oli menossa aamupalalle 10 yli 10. Meidänhän piti olla roudaamassa jo klo 10... Mul oli puhelin kädessä, herätyskello oli soinut ja Junnukin oli jo soittanut ja herätellyt. Ei millään päässy ylös. Anteeksi. Junnu olikin purkanu jo puolet munkin vehkeistä ja olin aika nöyrää poikaa... Reppu oli unohtunu yön tiimellyksessä sinne jatkoille, mut onneks Jape (tuuraava basisti ja huipputyyppi!) oli jääny sinne yöks. Sit kun sain repun ja avaavan astmalääkkeen, niin alkoi kama lentää! Kamat bussiin ja sänkyyn odottelemaan kotiinpääsyä.
Kotiin pääsinkin ja edessä oli mukavaa sohvalla löhöämistä illan verran.

Mutsi soitti illalla ja kertoi hieman ikäviä uutisia. Isoisäni on joutunu sairaalaan aivoverenvuodon takia. Toinen puoli kropasta on halvaantunut ja ennuste on synkkä. Mitä ilmeisemmin viimeinen sairaalareissu edessä. Se on sairastellu jo vuosikymmeniä, mutta aina keplotellut hengissä. Oon kohtapuolin menossa sitä kattomaan Meilahteen.

Huomenna Tampereelle kukkaisrokkiin Tervomaan kanssa. Sit pari päivää vapaata ja perjantaina 69:en kanssa Liettuaan, lauantaiksi Tervomaan kanssa Ankkarockiin, sieltä heti vedon jälkeen Eggarisolistin häihin ja sunnutaiksi takaisin ankkaan miksaamaan 69:t... Sekoilua siis edessä.

maanantai 23. heinäkuuta 2007

Ai että!

Olipas kiva keikka eilen! Bändi veti törkeen hyvin, solisti varsinkin oli ihan liekeissä ja hoiti starailun todella hienosti! Sen jätkän karisma lavalla on jotain mikä pitää nähdä ja kokea. Ja se laulusoundi... Ei kysyttävää!
Tipi oli virkannut stereot todella hienosti, ja oheistarvikkeet (pelkkää juhlaa! Midasta, TC:tä, dbx 160X, putkikamaa etc.) oli kohdallaan! Kiitos! Kiitos myös Nuppolalle ja Kridelle lavanpäähän! Homma toimi hienosti!
Vedon jälkeen oli aika iso downer. Mun kaaliin ei vaan mee se, et meidän backstagepasseissa oli oma aikansa sille, missä ja mitä saa tehdä. Esimerkiksi lavalle pääsi ainoastaan klo 11.00-15.30 (setup klo 11.30 ja veto 13-14) ja backstagelle oli asiaa ainoastaan klo 11.00-16.30. Klo 16.30 tulee bäkkärivastaava ajamaan meidät karjan joukkoon... Onneks kerkes syödä ja juoda roimasti ennen sitä! Muu bändi lähti stadiin, me jäätiin basisti Määtän kanssa rouvinemme pitämään tunnelmaa yllä. Löydettiin hyvällä näköpaikalla, viivelinjojen takaa terassi, johon iso lamppu mollotti todella kuumasti! Piti pitää hyvää nestetasapainoa yllä...
Blood, Sweat and Tears oli kuulemma ollut pettymys. Aika potkurumpuvoittoinen soundi, kuulemma. Ite keskityin silloin vielä bäkkäritarjoiluun. The Johns kuulosti ihan kivalta. Kaks John nimistä jazzpioneeria veteli kitara-hammond/piano hommaa ja oli letkeä tunnelma. Mut sit alkoi letkeä tunnelma kun Ziggy Marley aloitti! Ne teki ennen meitä checkin ja veti sen pitkäks, koska ne ei kerenny ilmeisesti tarkistamaan muuta kuin potkurummun. Mut eipä haitannu! Sillä ryhmällä on takana varmaankin aikasen monta esiintymistilaisuutta, sillä heti ekasta iskusta soundi oli NIIN hyvä, et oksat pois. Tai ainakin siinä olutpöhnässä se tuntui siltä. Kävin varmuuden vuoks miksauskopin edessä kuikuilemassa. Tuli kyl ihan saatanan lujaa! Siellä viivepurkkien varassa oli hyvä olla, kun balanssi ja vola oli kohdallaan. Ja se bändi! Checkissä se rumpali kolisteli sillai, et alkoi vähän hirvittää, mut keikalla jokainen biisi oli kyl täydellistä soitantaa ja groovekin oli kohdallaan!

Tänään nukuttiin pitkään, lähettiin syömään hyvään kinkkiin ja shoppailemaan.
Huomiseks luvattiin todella paskaa keliä, joten päätettiin varata Yyteristä kylpylähotellista huone. Näinollen ei lähdetäkkään Kauhajoelle. Harmitti todella paljon, mut oli tehtävä valinta. Parisuhdetta, tai golfsaunadoukkalointia sateessa..?
Siellä lillutaan huominen ja sit keskiviikkona aamusta lähtö himan kautta Dubrovnikiin.

sunnuntai 22. heinäkuuta 2007

No sit lähtikin

Kun vaihtoi toiselle lavalle, niin homma toimi. LR Audion kundeille iso kiitos Matti Johannes Koivun keikasta.
Ainoa ongelma keikalla oli solistin akustinen kitara. Se napsui hassusti, vaikka vaihdettiin koko äänisignaali... Todnäk vika oli tallan alla olevassa mikissä.
Vedon jälkeen pitikin jo lähtee kaahaamaan kohti Karkkilaa. Meidän bussi ajettiin torille ja backline vietiin pakulla. Ennen meitä esiintyi Uusi Olavivirta ja oli aika kollegarockhenkeä ilmassa, kun Tervomaassa tuuraava basisti Jape soitti myös Olavin vedon, niinkuin myös kosketinsoittaja Kuoppala. Oli helppo vaihto, kun puolet backlinesta oli lavalla. Uusivirran porukka oli unohtanu Japen bassot bussiin ja Lahden Kari lähti niitä sieltä hakemaan. Mä tein sillä välin niiden linjacheckin ulospäin ja lainasin Karille mun etupään räkkiä, kun se halus testata sen Focusriten. Kari diggaili laulusoundia niin kovasti, et se uhkas mennä ostamaan sellaisen itelleen! :) Oli kyl hyvä soundi molemmilla bändeillä!
Vedon jälkeen kamat pakuilla bussiin ja mä lähin ajelemaan tuhatta ja sataa himaan. Juttelin melkein tunnin puhelimessa Tipin kanssa, kun laitoin ohjeiden mukaan isoherrakolehmaiselle Huban kanavalistan sähköpostilla, mut se ei ikinä päätyny teknikoille. Tuli sit kerrottua kaikki puhelimessa. Hyvä Koltsu!
Nyt odottelen unilääkkeen vaikutusta ja kirjoittelen tätä. Aamulla lähtö 6.30 Poriin...
Porissa varmaan hengaillaan muutama päivä (keikka tosin pitäis hoitaa alta pois...) ja tiistaina Irinan orkka järjestää Kauhajoella Rock´n´golf turnajaiset, grillailuineen päivineen!
Eli kun pari päivää on rentoutunut, niin jaksaa taas mennä kärvistelemään ke-la keikoille, alkaen Dubrovnikista.

Palataksemme eiliseen, niin Junnu otti meidän vedon jälkeen tilannekuvan.
Kuvassa Oksu ja taka-alalla on CMX:n monitorimiksaaja.

lauantai 21. heinäkuuta 2007

Ei sit ihan taaskaan...

Valivalikerhosta päivää.
Pekka Pulkkinen. Ei enää ikinä. Sanoin samaa jo 7 vuotta sitten, kun siltä oli ääni/valokamat egotripillä. Silloinen mikseri (a&h) rutisi masterfadereista ja laitoin sen sille takaisin. Sit se tuli seuraavalla viikolla "huollosta" ja vitut sitä mitään oli korjattu. Vein sen sille takas ja hain movarista jonkun isomman crestin tiskin. Silloiseen markka-aikaan pulkkisen firma maksoi muistaakseni 400mk+alv siitä, et meillä oli käytössä sen kamat. 2 kuukautta.
Ei se tilanne oo kauheesti vieläkään helpottunut. Tuli just hotellille purkamaan tuntoni ja painun sit pubiin. Veto onneks ohi. Meitä ennen veti pmmp ja korkalaisen kanssa ihmeteltiin kun se pa soi aika hassusti. Olin siinä vieressä ja kysyin, et voiko master eq:n suoristaa. Siinä yhdessä tuumin lennossa viritettiin se pikku eaw linjasäteilijä. Ei se silti toiminu kunnolla.
Alkoi meidän vaihto/linjacheck, aikaa vetoon 50min. Monilla festareilla riittää yleensä se 20min jos homma toimii. Nyt ei ihan lähteny... Äänipojat oli rakentanu itelleen mun mielestä aikamoisen miinan. Koko lavakaapelointi meni jonkinmoisen houselistan mukaan, mut silti kaikki bändit mentiin ihan normaalisti omiin kanaviin (1-jotain). Ne oli vaan merkannu kaikkien mikkipiuhojen päät niin, että niissä luki mikrofoni mihin se laitetaan, eikä esim kanavanumeroa. Meidän kohdalla oli käynyt pieni häpsy, kun jostain kumman syystä ne halus välttämättä laittaa meidän rumpalin 60´s rumpusettiin toisen bassarin. Siis vittu häh? Minkä ihmeen takia niitä lavakarttoja/kanavalistoja oikein tehdään ja lähetellään? No miina tossa hommassa on se, et kun ne patchaa kaikki inputit splitteriin omien merkintöjen pohjalta ja tarjoilee meidän monitoritiskiin samat kanavat, niin esim phantom-virran syötöt ei enää pidä paikkaansa. Meilläkin on 21 mikkikanavaa ja niistä 6 on dynaamisia, muut on konkkia ja D.I. boxeja. Vielä 10 minuuttia ennen vedon alkua mä saan etupäähän bassarin ja overheadit. En muita. Sit piti käydä jälleen kerran ärähtämässä et taikokaa edes se leadlaulu, niin loput voi ottaa lennosta, mikäli ne vaan on ees kytketty johonkin. Onneks meidän monitoripäässä on hommissa tuo äänentoiston Zen, Junnu Luukkonen. Se antoi niiden sekoilla ihan rauhassa ja teki kaikkea muuta sillä välin. Mä polttelin tupakkaa. Sit kun niitä kanavia alkoi ilmestyä (etupään jätkä siirsi mm. koko kaukokaapelin viuhkan yhdellä eteenpäin, jotta inputit tuli oikeisiin ränneihin...) niin nopeesti ääni läpi ja seuraavaan. Siinäkin matkalla piti ite käydä tiskin perässä kytkemässä muutamat insertit uusiks, kun ei ihan nekään osunu...
Veto lähti n. 10 min myöhässä ja sit lopussa orkesteria pyydettiin jo lopettelemaan, kun aika oli vähissä... Itse keikkahan meni ihan kivasti, sain omasta mielestä taiottua ihan ok soundin niistä vehkeistä... Mulle tuotiin desibelirajoituksesta kertova lappu keikan loppupuolella. Sanoin sille järjestäjänaiselle, et kaikki on hyvin!
Joku jamppa kävi tuomassa mulle lapun ja kiitteli blogista ja ruokavinkeistä! Mahtavaa! Fani! Ime pamppuu! :)


Huomenna samaan mestaan , tosin eri lavalle Matti Juhannus Koivun kanssa ja siitä kiireellä Karkkilaan Tervomaa keikalle.

torstai 19. heinäkuuta 2007

Päivitetääs taas

Muutaman vapaapäivän jälkeen onkin taas mukava palata menneeseen!
Lauantainen Tavastia meni ihan perussuorituksella omalta puoleltani, mutta bändillä ja yleisöllä näytti olevan hauskaa senkin edestä. Se on vaan hassua kun orkanbändillä menee lujaa, niin tuvan puolella ei. Sekin nyt on taas kiinni siitä, onko mulla niponipopäivä vai ei. Jos ei, niin joraan tassut pystyssä.
Vedon jälkeen ei tainnu mennä kun jotain puol timmaa, kun backline oli jo bussissa. Levylaulaja haki makkosesta kuulokkeet matkaevääksi (bigmac on edelleen ehkä maailman huonoin burgeri...) ja sit kaaduinkin jo nukkumaan. Ite bussinomistaja Varoma lähti ajamaan meidät Mikkeliin ja takas. Heräilin noin klo 05 kun oltiin perillä jossain omenahotellin tapaisessa majapaikassa, minne sisäänpääsy tapahtuu myös koodeilla. Vaikutti todella asialliselta, kun oli ihan bränikät huoneet.
Herätys oli jo niinkin myöhään kuin kello 09, joten sai todella reippaat yöunet.
Päästiin Mikkelin raviradalle jossa siis piti olla keikka alkaen klo 11.30. Oli todella absurdi meininki, kun jengiä lappaa ympärillä, äänikamat on aika snadit (ollaan siis jäähallissa)
ja St Michael´s ravit alkaa klo 13.
Huh. Nopeesti backline lavalle ja vielä nopeampi linjacheck. Odotellaan maskuliinisen tuoksun omaavassa pukuhuoneessa keikan, anteeksi, konsertin alkua. Tätä esiintymistilaisuuttahan kutsuttiin mainoksissa nimellä konsertti.
Ennen vetoa kömmin umpiunessa etupäähän ja yllätysyllätys! Yleisöähän on paikalla kivasti, soundi on ihan terve (kamoista vastanneet tyypit juoksi kattelemassa aika tiuhaan päätteitä...) vaikka äänisetti olikin n. 10 kertaa liian pieni ja valotkin supattivat! Orkka soitti mun mielestä helvetin hyvin, koska nappulat vääntyivät itsestään paikalleen. ainoa ihmetys oli se kun akustisen kitaran ja Knipin laulun kompuran valot vilkkuu, mut ei oikein tunnu et mitään tapahtuis. Oli sit etupään vahti tökänny ne insert letkut vaan sen tipin verran sisään... Noh, ei aina voi osua. Palvelu oli sentään asiallista, vaikkakin vitutti suunnattomaastise, ettei niitä ridereita ota kukaan tosissaan. Mun ainoat toiveet siinä etupään tiskissä on PAD, vaiheenkääntö ja portaaton botneleikkuri. Ei enempää, ei vähempää. Sit ne tuo sen Venicen. Okei okei, onhan se vitun paljon paremman kuuloinen kuin mikään A&H & co, mut menee soundi aika solmuun kun joutuu leipomaan kaiken alakerran veke sillä kiinteellä 80Hz korjaimella ja sit kun sekään ei riitä, niin jatketaan alamiddlekorjaimella... Ja sit vituttaa se, et esim. kompuroita ei oo sitä tarvittavaa määrää. Soittais ees ja ilmoittais, niin vois ottaa vaik ite mukaan.
Vedon jälkeen kamat bussiin ja muutaman pitstopin kautta anoppilaan saunomaan ja syömään oluessa marinoitua possunkylkeä! Toimi!

Maanantaina lähettiin aamusta ystäväni Jonten kanssa Pickala golfiin, jossa oli tarkoitus pelata päivän aikana 2 kierrosta. Asiaa helpotettiin jonkin verran vuokraamalla golfkärry. Oli muuten fiksu ratkaisu! Olis ollu jo ensimmäisten 9 reiän jälkeen jo jalat ihan muroilla... Kaiken kaikkiaan törkeen nasta päivä, hyvä keli ja mukava peliseura! Pitää ottaa pikaisesti uudestaan!
Illaksi lähettiin isolle kirkolle Pub Rotterdamiin, josta siirryttin tapasten ääreen ja takaisin Rotterdamiin. Mukana oli poppareita ja rouva kaverinsa kanssa. Taas oli kivaa!

Tiistaina heräiltiinkin sitten anoppilasta jonne yöllä päädyimme kissavahdeiksi. Aamupalaa ulkona ja sitä rataa...
Haettiin rouvan vanhempi kummipoika Pessi 3v ja vietiin se Keravan kartanolle kesäteatteriin katsomaan Kaunotarta ja Hirviötä. Näytelmää mielenkiintoisempaa oli ehdottomasti voikukanlehtien syöttäminen pupuille!

Eilen aamulla herättiin ajoissa ja lähdettiin yökyläilemään rouvan broidin luokse. Ne sai joulukuussa skidin ja muuttivat Vihtiin, Otalammelle. Sellanen rapee 200 neliöö asumispinta-alaa. Yläkerrassa... Ne remppas sellasen tyylikkään kivitalon alusta loppuun ja hyvä tuli!
Kokkailin päivällä meille hieman hiukopalaa:
- Melonia ja parmankinkkua
- Yrttietanat
- Yrtti-chili jättikatkaravunpyrstöjä
- Marinoitua artisokkaa
- Fetasalaatti
- Peruna-Bataatti-Porkkana-Sipuli-Vuohenjuustonyyttejä
- Yrteillä ja Fetalla täytettyä possun sisäfilettä ja kanaa
unohdin kyl nyt jonkun, mut kaikkee oli. Paljon. Ja hyvää viiniä kans!
Pelailtiin trivialia ja saunottiin. Kivaa oli! Uusiks ja pian!

Tänään aamulla heräiltiin ja aamukahveja juodessa tuli puhetta aamupalasta. Joku ehdotti et lähettäis Selloon Classic pizzaan. En oo ikinä siellä käyny, mut nyt lähettiin sinne samalta istumalta. Kannatti! Törkeen hyvät pizzat! Suosittelen!

Kävin hakemassa stadista vuokra-auton. Nyt on alla 78km ajettu 206 pösö. Piti vuokrata se, kun vkonloppuna on aika paljon supatettavaa ja sunnuntain keikan jälkeen pitäis lähtee käymään mutsin luona Manamansalossa.

Äsken käytiin Betoni/KnuutisPeten kans pelaamassa Talman Laakso ja rouva karkas rocksiin kattoo tiktakkia. Tein itelleni tollasta kasvis wokkia ja kerrankin sai laittaa liikaa chiliä! Aamulla sen kirjaimellisesti tuntee nahoissaan...
Huomenna aamulla pelaamaan Hämeenlinnan Tawast Golfiin ja sit Vanajafesteille iltakeikalle Tervomaan kanssa. Lauantaina samassa paikassa Matti Johannes Koivu ja sieltä sit Karkkilaan Beach Partyille Terviksen kans.
Sunnuntaina aamulla lähtö himasta klo 7 kohti Porin Kirjurinluotoa, jossa miksaan päivän ekaa aktia, Hubaa. Jos ei oo tuttu bändi, niin suosittelen todella vakavasti tutustumista! Parasta soulia mitä pitkään aikaan oon kuullut. Parasta on vielä se, et kun sain levyn, niin olin kuullut jo yhden biisin radiosta. Luulin silloin tosin et se oli joku jenkkibändi...
Siitä maistelemaan Oulunjärven muikkuja!
Palataan taas, kun lomat on lomailtu!

perjantai 13. heinäkuuta 2007

Selviämisiä kaikin tavoin

Savonlinnasta selvittiin eilen ihan ok. Bändi veti törkeen hyvin ja Gaia Musicin kalustotoimittajat oli mahtavia hahmoja. Olkoonkin niin etten siitä turkulaisesta PA:sta niin kauheasti välitä...
Vedon jälkeen pakattiin backline bussiin ja istuttiin baarissa hetki. Siitä mentiin hotellin puistoon valomiehemme Ollin kans kuuntelee läppäristä akku tyhjäksi.
Käytiin muuten checkin jälkeen solistin kans taas pelaamassa kolopalloa Kerigolfissa. Mun mielestä anakin ensimmäisten 12 reiän jälkeen Suomen kaunein kenttä missä toistaiseksi oon pelannu!

Tänään aamulla olikin lähtö kohti Tamperetta klo 09.00. Menin suoraan nukkumaan ja kuuntelin uuden Ryan Adamsin levyn. Kuulosti ihan törkeen hyvältä! Suosittelen! Jossain kohtaa heräilin ja hain hieman sapuskaa Lidlistä. Mukaan tarttui:
Valkosipulipatonki, valkosipulituorejuusto, ilmakuivattua kinkkua, goudajuustoa, viininlehtikääryleitä, banaani, jääkahvi ja mansikka-banaanismoothie. Toimi. Sit olikin kuskin vaihto ja mä painelin sen loppumatkan treelle.
Päästiin Ilveksen eteen, mistä ajetaan sellanen mäki alas. Siis jos ois päässy. Joku saatanan idiootti oli parkkeeranut volvonsa just siihen kulkuaukolle. Soitin bussin torvea varmaan pari minuuttia ja sit ulos juoksee joku jätkä, sen auto oli myöskin sakkopaikalla, mut ei ihan niin pahasti edessä. Sanoin sille et kiitos kun tulit ja koska se hoiti tilanteen niin hyvin, niin annoin sen auton olla. Kävelin sisään respaan ja huusin kovaan ääneen näillä sanoilla; "kenen auto on volvo 70 tossa pihalla?" ei vastausta. Uusi yritys, "kenen se volvo siinä on, koska se on parkkeerattu päin vittua". Sit joku hikinen seppä kysyy minkä värinen se auto on ja vastaan et musta. Herra tokaisee että se taitaa olla hänen auto. Sanon nätisti et ajaa sen helvettiin siitä edestä, et se tukkii koko ajoväylän ja vittuilen se lukutaidosta etc sen pienen hetken. Herran loppukaneetti oli; "sitäpaitsi se on v 80..."

Nopea roudaus takana, vien bussin parkkiin. Kun pääsen keikkapaikalle yritin soitaa välittömästi Tehtaan pojille ja kysyä et mitä vittua!!!?? Tammerfest klubin äänikamoista olisin hieman keskustellut. Etupäässä effaräkki oli täynnä A1 kamaa: TC M3000, M2000, M1, D2, BSS 901, BSS 402, Klark Square 1 ja joku gatekin oli vielä. Mut se muu kalusto! Tiskinä craftin vanhus, se joku 200 mallinen, mikä on varusteltu tosi hyvillä äänillä! On kohinaa, rutinaa ja pätkimistä. PA:na oli mun yli kaiken hehkuttama KV2. Vittu mä en haluu sitä ikinä mihinkään. Se setti soi 360-astetta aika nätisti. Varsinkin kun meilläkään toi homma ei oo kauheen laulupainotteista (5 laulajaa...), niin ois helvetin hauskaa et se enrgia siirtyis pelkästään eteenpäin... Ihan sama homma on esim. sen Aura audion kanssa. Inhottavaa, kun joutuu oikeasti tappelemaan laulujen kanssa, et sais ilman kiertoa sen kaiken mössön yli.

Käytiin checkin jälkeen pelaamassa Tammergolf. Ihan kiva kenttä, mut sen pohjassa on jotain tosi pahasti vialla, kun se ei ime sadevesiä vaan muodostaa lammikoita. Pelasin etuysin tasan händäriin ja takaysillä jostain syystä peli katos 6 väylän ajaksi... Noh, pääasia et sai ulkoiltua.

Veto oli taas bändin osalta törkeen hyvä! Yleisökin oli todella hienosti mukana, laulaen alusta loppuun koko keikan, joten mun tehtäväks jäi ottaa äänisetistä pölyt pois, tosin muutaman kerran piti muistuttaa yleisöä pienellä kierrolla...
Vedon jälkeen hengailtiin baarissa ja bäkkärillä. Peruskaatuilua ja ylihumalaisten ihmettelyä. Keikka oli loppuunmyyty, mut jengi häipyi heti vedon jälkeen niin hyvin, et baarissa mahtui oikein olemaan.
Yöllä yritin mennä nukkumaan, mut piti ottaa rouvan kans vielä perustavanlaatuinen parisuhdepuhelu...

Nyt kipikapi Marusekiin (japanialainen, lue aiemmat blogit) aamiaiselle ja sit bussin rattiin kohti Tavastiaa.

torstai 12. heinäkuuta 2007

Kivaa!

Tänäänkin on ollutkin oikein kiva päivä! Nukkui pitkään, poti pientä kankkusta ja ihmetteli lihasten ilmaantumista.
Hieman burritoja, popcorneja ja uus Bond. Oli kyl paras Bond ikinä. Vaikkakin ne Conneryn vanhat onkin ihan omassa luokassaan, niin verrattuna Mooren bondeista eteenpäin, niin tää pesi ihan mennentullen kaikki.
Ja sai samalla pitkästä aikaa olla hieman paremman puoliskon kanssa...
Huomenna ois tarkoitus lähteä Eggareiden kesän päätösviikolle, joka alkaa Savonlinnasta. Laitanpa tähän aikataulun jonka lähetin poppareille. Siitä voi kattella kuinka kivaa tulee...
ps. alempana raporttia eilisestä!

Tässä alustava viikon aikataulu:

To 12.7. Bussi lähtee Kisahallin parkkikselta klo 11.15.
Bussi hakee Sampon jostain järkevästä paikasta Porvoon liepeiltä n. klo 12.
Saavumme Savonlinnaan viim. klo 17.00 ja siitä roudaus check
Veto klo 23.30. Keikan jälkeen kamat bussiin.

Pe 13.7. Bussi lähtee Tampereelle klo 9.00.
Saapuminen Tullikamarin akkredointipisteellee viimeistään 14.30.
Roudaus hotelli Ilvekseen tehtävä ennen klo 15!!
Tehdään check samaan syssyyn ja siitä perus palloilua...
Veto klo 00.00.

La 14.7. Yritetään pitää hotellihuoneet klo 14 asti (mä säädän...) ja siitä roudaus ennen klo 15 ulos.
Saavumme stadiin n. klo 17 ja Tavastialla check.
Pitäiskö hoitaa joku saunasäätö vai hengaillaanko himassa?
Veto noin klo 23-00.00
KAMAT KASAAN VEDON JÄLKEEN ASAP!!!
Pete vois tulla dösän kanssa mestoille klo 01.30.
Bussi lähtee Mikkeliin viimeistään klo 03.00, mielummin aikaisemmin!!!

Su 15.7. saavumme Mikkeliin n. 3-4h lähdön jälkeen. Hotelli Uusikuuhun nukkumaan hetkeksi.
Bändin pitäisi saapua paikalle klo 9.00 mennessä ja tehdä check, mutta katotaan onnistuiskohan linjacheck optio noin klo 11.00...
Keikka alkaa klo 11.30 ja lopetus viimeistään klo 12.45, koska ravit alkavat klo 13.00.
Siitä kamat pikapikaa bussiin ja Porvoon kautta (Sampolla kiire lapsenvahdiksi), Keravalle tiputtamaan monitorikamat ja siitä Kaapelille backline.

Purnaukset saa esittää, mutta niitä ei kuunnella! :)
---------------------------------------------------

Homman nimi eilen oli siis polttarit. Solisti on menossa naimaisiin ja tokihan sille pieni kurmotus järjestetään.
BestMan oli ystävänsä kanssa hoitanut aamupäivälle HJK:n edustusjoukkueen kans treenit Finnair stadikalle ja hyvin oli mennyt. Pari maalisyöttöä niiden taskurakettien kanssa ei voi olla huono saavutus! Keke oli kuulemma katellu jo sopimusta valmiiks...
Treenien jälkeen mun piti hypätä remmiin mukaan mutta myöhästyin muutaman minuutin ja hahmot ehti lähteä Kivenlahteen piknikille. No odottelin hetken taksia ja kun pääsin perille, niin evääthän oli jo syöty ja matka jatkui Pickalan golfkentälle. Siellä vastaan tuli ex-ammattilainen Mikael Piltz. Ihan mukavasti senkin kannoilla pysyttiin, varsinkin kun toimin caddiena ja pidettiin Mäkelän Mikon kans huolta siitä että golfauto pysyi poissa lammesta. Siitä terassille päivän (mulle) ekalle sidulle.

Matka jatkui Kulosaareen puistoon, jossa otimme lisävahvistuksia mukaan ja aloitimme perinteisen puistofudismatsin. Reput maalitolpiksi jne. Pakko kyllä sanoa, että meidän joukkue oli aivan ylivertainen! Team työskentely sujui hienosti ja puoliajalle mentiin meidän johdossa 5-3. Allekirjoittanut iski kaikki maalit. Köh köh. Nyt siitäkin ilosta maksetaan iso summa! Ei pystyny nousee sängystä. Reidet ja nilkat on niin kipeet, etten ees muistanutkaan miten hauskaa urheilu voi olla. Mekin vaihdeltiin Mikon ja Knipin kans kärki-veskari akselilla niin, et kun joltain loppu happi kropasta niin maalille vaan...

Matkasimme viimeiseen etappiin, Aurinkolahteen Villa Vuosantaan. Aivan mahtava mesta! Suosittelen varaamaan isommalle poppoolle saunailtaa varten! Siellä bestman Antti ja hänen vasen käsi Jukka loihti aivan mahtavat pöperöt:
- Tandoorimaustettua lohta
- Peruna-kevätsipuli-punasipuli paistos
- Pestolla ja fetalla täytettyä possun sisäfilettä
ja sit oli lisukkeina kaikennäköistä tahnaa ja keksiä etc naposteltavaa
Ei varmaan tartte kertoa viinien laadusta, kun koko järjestelutoimikunta ja juhlakalu työskentelee viinilehdessä...

Siinä safkan jälkeen saunottiin ja uitiin aika pitkään. Osa porukasta häipyi aika ajoissa ja yllättäen, mut jäätiin vielä muutaman hahmon kans pitämääm tunnelmaa yllä.
Kiitos järjestelyistä koko köörille! Oli todella nasta päivä ja juhlakalukin näytti nauttivan!

ps. rakkaat ystävät, jos mun polttareissa (sit joskus...) tulee jotain nöyryytysosastoa niin lupaan julkisesti ripustaa killuttimenne senaatintorille muistoksi siitä ihanasta päivästä