sunnuntai 25. marraskuuta 2007

Ohi on

Eilen siis oli Kansan 40v taiteilijajuhlakiertueen viimeinen keikka Lohjalla.

Torstain sekoilusta selviydyttyä (ei liity Kansaan vaan siihen kovasti "arvostettuun" taiteilijaan jonka mielestä olemassa ei ole fysiikan lakeja. On vain asennevammaisia teknikoita) käytiin perjantaina Järvenpäätalolla ihmettelemässä. Kansan kanssa ei oo tollaista ongelmaa ollut. Se sentään tietää mitä se haluu ja osaa sen sanoa. Eikä eq:n käyttöä tarvii pelätä. Ainoa ongelma sen laulusoundin toteuttamisessa oli itse stereot, jotka ei kauheesti anna vaihtoehtoja...
Lavalla oli hyvin tilaa, helppo roudaus, Zapatasta helvetin hyvät burritot ja muutenkin loistava tunnelma, joten olin pubissa jo reippaasti ennen puoltayötä. Pari drinkkiä naamaan ja haettiin rouvan kans puoliks pizza kun sekin tuli keikalta. Himaan syömään ja hetkeks juttelemaan, ennenkuin nukahdin.

Lohjalla on aika ikävä roudaus. Pääovelta parin kynnyksen yli, pikkuhissiin, kerros alas, parin mutkan kautta luiska ylös lavalle. Ruinattiin pari teiniä apukäsiks mennen tullen, joten pysyttiin ihan aikataulussa. Kun kamat oli kasassa olikin aikaa käydä aamupala/lounas/päivällinen yhdistelmällä paikallisessa kiinalaisessa. Varoitus! Älkää! Otin 4:n pienen ruokalajin annoksen, kun siinä oli listan mukaan kaikkea kivaa. Satay-kana maistu ihan vehkeiltä, eikä se kastike ollut nähnykkään satayta. Chilihärkä maistui enemmän hapanimelältä, kuin hapanimelä katkarapu ja possu. Frittibanaani jätskin kans ei paljon lohduttanu. Se niiden frittitaikina maistui todella kummalliselta... Hyi saatana. Ruokavirhe on mulle ehkä pahin mahdollinen downer, mitä vastaan voi tulla. Varsinkin kun kyse oli päivän ainoasta ateriasta. Anssi otti paistettua riisiä ja kanaa joka oli ollu ihan ok. Se nyt yleensä onkin varma valinta, mut ei sitäkään jaksais loputtomasti syödä.
Vika veto meni ihan kivasti taas. Meinasin ottaa shamppanjapullon mukaan ja poksauttaa sen vedon jälkeen. En sen takia, että rundi päättyi, vaan sen takia, etten enää meinaa vetää tolla auralla ikinä. Voihan perse... Turun klubillahan sitä on ja eiköhän taas jossain kissanristiäisissä sitä tuu pakolla vastaan... Sanotaanko näin, että yhtään kiertuetta en enää sen setin kanssa tee.
Keikan jälkeen pikaiset kättelyt bändin kans, kun osa lähti vielä toiselle keikalle. Jatkot ois ollu vielä samana yönä Nipen luona, mut multa jäi väliin, kun teki mieli jo himaan huilaamaan. Solistikin taputti olkapäälle ja sanoi kiitos. Otin sen kohteliaisuutena ja hiljaisena hyväksyntänä. Ens keväänä jatkuis nää keikat. Ainakin Hartwall areenassa on yks isompi veto maaliskuussa. Muuten ei oo mitään duuneja tiedossa ensvuodelle.

Tää päivä on mennyt etsiessä kadonneita laskutustietoja ja laskukopioita kirjanpitoa varten. Kauhee show hoitaa noita lippuja ja lappuja, kun laskutettavia ja laskuttavia asiakkaita on ihan tuhottomasti.
Kohta käydään Anon kanssa arraamassa parin Mellibiisin pianot. Muutenkin toi levyproggis taas vierähti kivasti eteenpäin, kun selvisi mahdollinen miksaaja sille! Se on nimittäin paras. Ja eräs hyvinkin arvostettu monikielisen liukukitaran taitaja saatiin palkattua soittamaan pariin biisiin tunnelmaa! Huippua!
Kohtapuoliin siis ois törkeen hyvä paketti kasassa. Julkaisija vielä hieman haussa... Kukahan tarjoais eniten..? :)
Huomenna vois käydä soittelemassa hieman lisää sähkiksiä ja akkareita omasta puolestani. Ja hieman editointia...

Ei kommentteja: