torstai 27. syyskuuta 2007

Studioraportti 1

Noniin, saatinhan sitä jotain aikaiseksi, vaikka välillä tuntui et ei oikein lähe.
Alkoi tiistaina klo 12 hommat mahtavasti, kun vietiin backlinea studiolle ja Matias tuli meitä vastaan lastauslaiturille. Sillähän oli tietysti jääny avaimet sisälle ja ovi pamahtanu kiinni... Onneks Santulta löyty avaimet ja Risto ne kävi siltä hakemassa. Tuli siis kahvitauko.
Saatiin backline kasaan ja alettiin vielä hetkeksi hieromaan Lisää Aikaa nimisen biisin introa. Sain mahtavan idean edellisenä yönä aloittaa se biisi suoraan kitaralla ja laululla ja sit uidaan mukaan yks kerrallaan. No sehän toimi! Risto soitteli aikansa ja sit piti vaihtaa biisiä, kun ei löytyny oikeata moodia. Aloitettiin sessio väärällä biisillä. Virhe. Mun moka. Ois pitäny lukea soittokavereita paremmin.
Sutikompilla kulkeva Sä Teit Sen Taas meni purkkiin varmaan tokalla otolla ja sit mentiinkin jo kiinalaiseen.
Masut täynnä onkin hyvä soitella midtempoista Lumihiutaletta. Ei siihenkään tuhraantunut kauheesti ottoja. Hyvä fiilis saatiin siihenkin.

Sit alettiinkin painimaan sen Lisää Aikaa kanssa. Risto löysi jutun juonen ja se (biisi) alkoikin groovaamaan kuin hirvi. Vaihdettiin ride-pelti toiseen kun se oli liian hyväsoundinen. Biisiin piti saada sellanen ärsyttävä kolina ja sehän löytyi kun teipattiin vanha crash-ride tukkoon. Ihan helmi soundi! Sit se olikin purkissa ja kuunneltiin vielä kerran läpi aikaansaannokset. Hyvin toimii! Mahtavaa!
Muutamaan aiemmin äänitettyyn biisiin piti vielä soittaa rummut uusiks, mut eipäs alettukkaan siihen. Yhteen biisiin riitti Matiaksen maaginen hiirikäsi ja toiseen päätettiin jättää rumpuihin elämää. Muutenkin ollaan annettu muutamien biisien temmon seilailla ihan miten sattuu teemalla "jos perse keinuu, se toimii".
Matias painaa rec-nappulaa ja mä kommentoin ja kerron paskoja juttuja

Tarkoitus oli myös soitella samana päivänä bassot, mutta aikataulun venymisen vuoksi päätettiin soittaa ne keskiviikkona.
Nukkumaan päästiin josku 2-3 välissä...

Keskiviikkoaamuna tultiinkin joskus klo 13 mestoille ja alettiin bassohommiin.
Aloitettiin sutihiturista ja Mikko vetäs sen nopeesti purkkiin.

Lisää Aikaa biisin bassolinja on nerokas vaikka itse siihen jonkinverran puutuinkin... Se kumartaa Mikko Mäkelän bassolinjan (Egotrippi, Käytettyä ilmaa) suuntaan aika vahvasti, mutta kukapa populääääääri musiikin kanssa painiva ihminen ei varastaisi hyvää ideaa..? Se biisi ei ainakaan kaadu komppiparin toimesta.
Lumihiutaleeseen ei mennyt myöskään montaa tovia ja tyytyväisenä käteltiin ja päästimme Mikon jatkamaan tenttiin lukemista.
Heikki tuli mestoille ja alettiin kattelemaan vähän kitarahommia, mut ei oikein löydetty oikeeta soundia ja inspiraatiota, joten laitettiin Heikki himaan ja mä vetelin yhden vanhemman biisin kitarat uusiksi omalta kohdaltani.
Mellillä oli aika rela päivä kun ei tarvinnu ku diggailla...

Hommia jatketaan noin kuukauden päästä...

Ei kommentteja: